Ns. työelämän tasapainodirektiivi sai alkunsa vuonna 2017. Silloin EU:n sisällä esiteltiin toimenpidekokonaisuus, jonka lähtökohta oli naisten aliedustus työmarkkinoilla (https://www.youtube.com/watch?v=C1U4l9uQAZc&t=8374s kohta 1:03:55). Yksi ehdotettu toimenpide oli direktiivi, joka käsittelisi tasapainoa työn ja yksityiselämän välillä.

EU:n viisivuotissuunnitelmakauden 2014-2019 tilannekatsauksessa (https://what-europe-does-for-me.eu/data/pdf/focus/focus10_fi.pdf) käsitellään laajasti EU:n huolta sukupuolten tasa-arvosta. Raportissa perustellaan erilaisten toimenpiteiden välttämättömyyttä ”naisten heidän sukupuolensa takia kokemien sitkeiden haittojen poistamiseksi ja tasa-arvon saavuttamiseksi käytännössä”. Lisäksi todetaan mm., että  ”Joissakin maissa julkisten palvelujen supistaminen ja muut säästötoimet ovat vaikeuttaneet naisten pääsyä työmarkkinoille ja olleet esteenä hoitovastuun entistä tasapuolisemmalle jakautumiselle naisten, miesten ja yhteiskunnan välillä.”

Samaan aikaan Eurostatin työssäkäyntitilasto näytti tältä:

Kun tasapainodiktiiviä alettiin suunnitella ja jäsenmailta pyydettiin kommentteja, Alankomaat ja Puola antoivat jo vuonna 2017 lausunnon, jonka mukaan EU on sekaantumassa asioihin, joihin sen ei tulisi sekaantua.

Lukuisten revisioiden jälkeen työelämän tasapainodirektiivi hyväksyttiin lopullisesti vuonna 2019 ja se tuli implementoida jäsenmaiden kansallisiin lainsäädäntöihin 2.8.2023 mennessä. EU:n direktiivit ovat siis EU:n pakottavaa lainsäädäntöä, joka jäsenmaiden on implementoitava, eli saatettava osaksi omaa kansallista lainsäädäntöään.

Suomen Valtioneuvosto ilmoitti vuoden 2020 alussa, että työelämän tasapainodirektiivin implementointi alkaa (https://valtioneuvosto.fi/-//1410877/tyoelaman-tasapaino-direktiivin-taytantoonpano-alkaa). Silloinen työministeri Tuula Haatainen (SDP) totesi tässä yhteydessä, että ”direktiivi ei muuta kovin paljon Suomen perhevapaita, mutta monin paikoin Euroopassa se on merkittävä parannus. Suomessa olennaisin uudistus on uusi omaishoitovapaa, joka vahvistaa elämänkaaren mukaista työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista”.

Mallioppilas Suomi noudatti tietysti EU:n antamaa takarajaa tunnontarkasti niin, että implementointi oli suoritettu jopa 1 päivä etuajassa, ja uusi perhevapaalaki astui voimaan 1.8.2022 (https://www.kela.fi/perhevapaauudistus). Nyt KELA:n mukaan ” Vanhempainrahapäiviä on käytettävissä yhteensä 320 arkipäivää. Jos lapsella on kaksi vanhempaa, jakautuvat vapaat tasan vanhempien kesken, eli molemmilla on käytettävissään 160 arkipäivää.”

Se, että perheillä ei enää ole valtaa päättää, kuka jää kotiin hoitamaan lasta, ei siis Tuula Haataisen (SDP) mukaan ole kovin oleellinen perhevapaiden muutos. Uuden perhevapaalain myötä lasta on mahdollisuus imettää vain puoli vuotta, mikä on selkeä heikennys lapsen oikeuksiin ja täysin lapsen oikeuksien vastaista. Mahdollisuus imettää pitempään on kuitenkin olemassa, mikäli lapsella on vain yksi vanhempi. Uusi laki suosiikin tässä asiassa naisia, jotka hankkivat lapsen yksin, mikä sekin sotii lapsen oikeuksia vastaan.

Sanna Marinin hallitusohjelmaan oli kirjattu seuraavat tavoitteet perhevapaauudistukselle:
 

• Selvitetään mahdollisuudet lisätä työajan joustoa tasapainottamaan työn ja perheen yhteensovittamista ja jaksamaan työuralla pidempään. Tavoitteena on parantaa erityisesti pienten lasten vanhempien ja ikääntyvistä omaisista huolehtivien mahdollisuuksia osa-aikatyöhön.
• Ehkäistään raskaussyrjintää. Täsmennetään lainsäädäntöä niin, että raskaus ja perhevapaan käyttö eivät saa vaikuttaa määräaikaisen työsuhteen jatkumiseen.
• Selvitetään perhevapaalta palaavien työsuhdeturvan parantamista ja ryhdytään selvityksen tulosten perusteella tarvittaviin lainsäädäntö- ja muihin toimiin.

Nyt voidaan tehdä se havainto, että yksikään edellä mainituista tavoitteista ei ole keskeinen asia uudessa perhevapaalaissa. Uusi laki ei ylipäätään käsittele työajan joustoa eikä raskaussyrjintää, eikä perhevapaalta palaavan työsuhdeturva ylipäätään ole ollut oleellinen ongelma Suomessa.

Voidaan kysyä, mikä on ollut direktiivin ja sen jälkeisen lain todellinen tarkoitus, kun ottaa huomioon, että sillä ei myöskään ole ollut mitään vaikutusta naisten osallistumiseen työelämään Suomessa. (On myös vaikea nähdä miten tällainen laki voisi edistää naisten osallistumista työelämään niissä maissa, joissa se on tähän asti ollut vähäistä). Tarkoitus löytyykin yllämainitun EU:n viisivuotissuunnitelman tilannekatsauksesta: ”Analyyseissa alkaa vähitellen myös näkyä, miten sellaiset tekijät kuin ikä, etninen alkuperä, seksuaalinen identiteetti ja suuntautuminen sekä vammaisuus nivoutuvat yhteen sukupuolen kanssa ja siten pahentavat syrjintää ja vaikuttavat ihmisten mahdollisuuksiin elämässä.”

Sekä tasapainodirektiivi että Suomen uusi perhevapaalaki onkin selvästi suunniteltu sellaisen täydellisen tasa-arvon näkökulmasta, jossa lapsia tilataan ja hankitaan, ei enää synnytetä. Tämä parantaa erityisesti homoparien tasa-arvoa muihin perhemuotoihin verrattuna. Tällöin imettäminen ei ole enää oleellinen kysymys, ja lapsen oikeudethan on jo pitkään ollut tapana sivuuttaa. Prosessi on seurausta EU:n omaksumasta HBHQ (taisinnepäin)-ideologiasta, joka hivutetaan pikku hiljaa yhteiskuntaamme salaamalla tietoisesti todelliset tavoitteet.

Tämä on vain yksi pieni esimerkki siitä, mitä EU:ssa tapahtuu ja mitä vaikutuksia sillä on Suomelle. Jo pelkästään tämä yksi esimerkki osoittaa, että EU:sta pitäisi erota välittömästi.