10% suomalaisista on maksuhäiriömerkintä, 30-39 -vuotiaista miehistä jopa joka kuudennella (https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4339439-maksuhairioisia-kuluttajia-on-suomessa-yli-6000-enemman-kun-vuosi-sitten). Luvut ovat järkyttäviä. Elävässä elämässä olen törmännyt tähän ilmiöön, kun olen tarjonnut pientä omakotitaloani vuokralle. Lähes jokaisella yhteyttä ottaneella henkilöllä on ollut maksuhäiriömerkintä. 

On hirvittävää ajatella, minkälaisia seurauksia maksuhäiriömerkinnästä on jokapäiväisessä elämässä. Asumisen ongelmat ovat varmasti näistä suurimpia, kun vuokra-asuntoa on lähes mahdotonta saada, puhumattakaan asunnon ostamisesta, joka on vain kaukainen kangastus. Ilman luottokorttia eläminen on nykyään, jos ei aivan mahdotonta, niin ainakin erittäin hankalaa. Monia palveluja ei yksinkertaisesti pysty maksamaan muuta kuin luottokortilla. Entä miltä tuntuu ylivelkaantuneesta, kun hän ajattelee mitä mahdollisuuksia hänellä on selviytyä veloistaan ja päästä elämään normaalia elämää? 

Ongelmaan ollaan ikään kuin puuttumassa, mutta ainoat konkreettiset toimenpiteet, joita on esitetty, ovat maksuhäiriömerkintäajan lyhentäminen ja velkaneuvonnan lisääminen. Tosiasiassa nämä ovat kosmetiikkaa eivätkä edes pyri ratkaisemaan todellista ongelmaa. Toisin sanoen yhteiskunta ei edes yritä estää ihmisiä ylivelkaantumasta, vaan se pyrkii ainoastaan lievittämään ylivelkaantumisen seurauksia. 

Talouskasvu länsimaissa otti kunnolla vauhtia sen jälkeen, kun nykyinen pankkijärjestelmä luotiin ja luotonanto yleistyi. Luotto tarkoittaa sitä, että tulevaisuuden investoinnit ja kulutus siirretään nykyhetkeen. Luotonannolla yksinkertaisesti kiihdytetään talouskasvua nyt ja lähitulevaisuudessa, ja se mitä tapahtuu myöhemmin on vähemmän tärkeää. Tähän perustuu se, että todellisuudessa luotonantoa ei haluta hillitä, ja yksittäisten ihmisten elämä uhrataan koko yhteiskunnan ajatellun hyvän - talouskasvun - nimissä. 

Pikavippifirmat voitaisiin aivan hyvin kieltää. Inhimillisesti ajatellen niistä ei ole mitään hyötyä ja haitat ovat massiiviset. Mutta tätä ei ilmiselvistä syistä haluta tehdä. Samaten yhteiskunta voisi esimerkiksi kieltää sen, että kun liike tarjoaa korotonta maksuaikaa esim. kodinkoneen tai huonekalujen ostoon, todellisuudessa asiakkaalle annetaankin käyttövalmis luottokortti, mikä on nykyään normaali käytäntö. Luottokortin tai minkä tahansa luoton tyrkyttäminen ilman että asiakas sitä pyytää tarkoittaa aina kannustamista elämään yli varojen. 

Viimeisin tulokas näille luotontyrkyttäjämarkkinoille on Klarna. Esiinnyttyään pitkään suurena hyväntekijänä ja ilmaisen maksuajan myöntäjänä on Klarna nyt paljastanut todelliset hampaansa. Ruotsissa asuessani ostin netistä konserttilipun ja valitsin maksutavaksi Klarnan kahden viikon korottoman maksuajan. Noin neljän viikon kuluttua posti toi Klarnalta luottopalvelusopimuksen allekirjoitettavaksi. Ostohetkellä tällaisesta mahdollisuudesta ei ollut mitään mainintaa. Soitin Klarnan asiakaspalveluun ja kerroin, etten halua luottosopimista vaan laskun ostoksestani. Näin luvattiin toimia. Parin viikon päästä sain Klarnalta sähköpostitse luottotiliotteen, jossa näkyi "luottovelkani", korko ja tilinhoitomaksu. Vaadittiin valitus Ruotsin kuluttajaviranomaiselle sekä kirje Klarnan toimitusjohtajalle, ennen kuin sain luottotilini poistettua heidän rekistereistään. 

Nyt on nähtävissä Klarnan strategian muutos myös Suomessa, Klarna tavoittelee mahdollisimman monia yrityksiä yhteistyökumppanikseen. Sen pyrkimyksenä on arvatenkin ensin saada markkinat haltuunsa ja sen jälkeen siirtyä edellä kuvaamaani luottotilitoimintaan. Esim. viimeksi kun ostin kirjan AdLibriksestä, ei vaihtoehtona ollut enää muuta kuin maksu Klarnan kautta, siinäkin tapauksessa että halusin maksaa ostoksen heti. Lisäksi Klarna lähetti tilausvahvistuksen myöhässä, eikä tilausvahvistuksessa ollut mainintaa siitä, että olin jo maksanut tuotteen. 

Miksi sitten niin moni elää yli varojensa? Miksi ihmisten täytyy näyttää, että heillä on varaa enempään kuin mitä todellisuudessa on? Voisiko valistus auttaa, esim. koulussa? Kouluhan on mitä parhain ympäristö valistaa nuoria, ja näin opetushallituksemme tekeekin monissa tärkeissä kysymyksissä. Mistä johtuu, että koulu kuitenkin on tässä asiassa aivan eri linjoilla? Koulussa ihannoidaan taloudellista menestystä. Vai miten muuten on selitettävissä esimerkiksi se vallalla oleva ajatus, että koulussa ei saa kysyä oppilailta kesän lomamatkoista sillä perusteella, että vähempivaraisten perheiden lapsille voi tulla paha mieli? Tämä asennehan paljastaa suoraan, että pitkät lomamatkat ovat opettajien mielestä jotain hienoa ja kadehtimisen arvoista.  

Summa summarum, yhteiskunta voisi tehdä erittäin paljon velkaantumisen estämiseksi, mutta se ei tee sitä syystä, että talous tarvitsee kulutusta, jopa yksilöiden elämänmittaisen hyvinvoinnin kustannuksella. Kuluttamisen vaatimus on iskostettu niin hyvin jopa kasvattajiin, että kuluttamiseen kannustetaan nuoresta pitäen. Kuluttamiseen löytyy siis sekä vetoa että työntöä. Ei ihme, että ongelma on ja pysyy.