sunnuntai, 26. tammikuu 2020

Kielikylpyluokat - sitä parempaa rasismia?

Segregaatio on ilmiö, jonka seurauksena yhteiskunnan eri alueet eriytyvät ihmisryhmien etnisen taustan mukaan. Maahanmuuttajia kasaantuu tietyille asuinalueille ja toisaalta on tiettyjä alueita, joilla asuu pääsääntöisesti kantaväestöä. Segregaatio ei liity pelkästään asuinpaikkaan, vaan myös tietyt ammatit segregoituvat. Ja erityisesti koulut. Segregaatiota tapahtuu kaikissa maissa, joissa on paljon maahanmuuttajia, tai ylipäätään etnisiä vähemmistöjä, joiden yhteiskunnallinen status - ja samalla elintaso - poikkeaa kantaväestöstä tai toisistaan. Ei tarvitse mennä sen pitemmälle kuin Itä-Helsinkiin todetakseen tämän. 

Segregaatiota pidetään yleisesti ongelmallisena. Esimerkiksi Ruotsissa siitä puhutaan paljon. Nyt esitetään, että maahanmuuttajilta evättäisiin sosiaalituet jos he muuttavat tietyille, jo ennestään maahanmuuttajien kansoittamille alueille. Ehdotus on tietysti aivan typerä ja kertoo siitä, miten vähän segregaatiosta ymmärretään. 

On kiinnostavaa miettiä miten segregaatio käytännössä tapahtuu. Pitkälti sitä sanelee raha. Maahanmuuttajat asutetaan tietysti niille alueille, joissa on tarjolla vuokra-asuntoja, ja kaikki kantaväestöön kuuluvat, joilla suinkin on siihen mahdollisuus, muuttavat näiltä alueilta pois. Yksityiset vuokranantajat valikoivat vuokralaisensa ja siten "paremmilla alueilla"  myös vuokralaiset kuuluvat usein kantaväestöön. Mutta on olemassa myös hienovaraisempia segregaation muotoja. Yksi näistä on kouluvalinta. 

Suomessa (ja Ruotsissa) lapselle osoitetaan koulupaikka lähikoulusta. Mutta sen jälkeen, kun koulut saivat päättää erilaisista painotuksista, on tullut yhä tavallisemmaksi, että lasta ei laiteta lähikouluun, vaan sellaiseen kauempana sijaitsevaan kouluun, josta löytyy lapselle sopiva erikoistumisalue. Tästä aiheutuva pitempi koulumatka on vanhempien maksettava itse. Tässä kohtaa tapahtuu merkittävää segregoitumista, koska maahanmuuttajaperheet ovat keskimäärin pienituloisia eikä monilla ole varaa maksaa lapsen koulumatkoista. 

Mutta on vieläkin hienovaraisempia  ja hienostuneempia segregoitumisen muotoja. Kun selasin työvoimahallinnon mol-työpaikkahakua, kiinnitin huomiota siihen, että avoinna oli hämmästyttävän paljon ruotsin kielikylpyluokan opettajan paikkoja sekä peruskoulussa että varhaiskasvatuksessa. Mitä, onko ruotsin kielen suosio nyt yhtäkkiä räjähtänyt käsiin? Vai olisiko sittenkin kyseessä uusi, hienovarainen segregoitumisen muoto? 

Ei ole varmaan kenellekään uusi asia, että luokissa, joissa on paljon eri kieliryhmiä ja kansallisuuksia edustavia lapsia, oppimista ei tapahdu samalla tavalla kuin heterogeenisissä luokissa. Ei ole siis mikään ihme, jos vanhemmat pyrkivät tekemään kaikkensa jotta lapsi ei joutuisi tällaiselle luokalle. Ruotsin kielikylpyluokka tarjoaa tähän erinomaisen keinon: Onhan lähes 100% varmaa, että siellä ei ole yhtään maahanmuuttajaa. 

Kun Perussuomalaiset esittävät faktoja maahanmuuton aiheuttamista ongelmista yhteiskunnallemme ja haluavat minimoida ne, sanotaan että se on rasismia. Onko tämä nyt sitten sitä parempaa rasismia? Vai olisiko niin, että molemmissa tapauksissa on kysymys vain käytännöllisestä realismista? Siitä, että jokainen haluaa turvata itselleen ja läheisilleen mahdollisimman hyvät elämän edellytykset. Jos minulla olisi kouluikäisiä lapsia, harkitsisin itsekin heidän laittamistaan kielikylpyluokalle, vaikka en ole kielikylpy- tai monikielisyysideologian kannattaja. 

Muuten, olisi kiva nähdä listaus siitä, missä esim. vihreitten ja vasemmistoliiton kansanedustajat asuvat. Asuvatko Kontulassa, vai kenties niillä "paremmilla alueille"? Missä kouluissa ja millaisilla luokilla heidän lapsensa käyvät? Eliitille on tyypillistä, että he poimivat rusinat pullasta ja jättävät päätöstensä katastrofaaliset seuraukset tavallisen kansan kärsittäväksi.

PS. Ruotsinkieliset ovat varmaan ihmeissään siitä, että tukea ruotsin kielen asemalle tulee näinkin yllättävältä taholta. Ja taputtavat karvaisia käsiään.

tiistai, 24. joulukuu 2019

Onko Ruotsi Suomelle aikapommi?

Pitkään jaksettiin toistella Ruotsin menestyksellistä maahanmuutto- ja integraatiopolitiikkaa. Vielä kesäkuussa 2019 yle uutisoi: "5 syytä, miksi Ruotsi pesee Suomen maahanmuuttajien työllistämisessä" ( https://yle.fi/uutiset/3-10868526). Mutta tämän vuoden loppupuolella alkoi maasta kantautua hieman toisenlaista tietoa. Ensinnäkin Aftonbladet raportoi, että vuoden 2015 turvapaikanhakijoista vain 10% oli saanut töitä ( https://www.verkkouutiset.fi/ruotsin-vuoden-2015-turvapaikanhakijoista-4574-on-toissa/). Vielä karumpaa tietoa antoi Ruotsin kaupanalan tutkimuslaitoksen joulukuussa julkaisema raportti. Sen mukaan maahanmuuttajien työllistymistä koskevat väitteet ovat huomattavan liioiteltuja. Vain 37% 15 vuotta maassa oleskelleista yltää 2000 euron kuukausipalkkaan, mitä pidetään Ruotsissa minimipalkkatasona. Tässä tutkimuksessa selvisi mm. että sellaisetkin henkilöt tilastoidaan työllisiksi, jotka ovat tehneet töitä vain tunnin viikossa, eli tilastot antavat maahanmuuttajien työllistymisestä paljon todellista positiivisemman kuvan. 

Ruotsissa oli vuonna 2018 lähes kaksi miljoonaa ulkomailla syntynyttä henkilöä. Jos suhteutetaan tämä luku edellä esitettyyn tietoon maahanmuuttajien palkkatasosta, voidaan karkeasti väittää, että tukien varassa eläviä maahanmuuttajia on Ruotsissa jopa miljoona. Tästä porukasta suurin osa on jo saanut Ruotsin kansalaisuuden. 

No entä sitten? Mitä merkitystä tällä on Suomelle? Hyvinkin paljon. Ruotsissa kiinnostus Suomeen yleisesti ja myös maahanmuuttajien parissa kasvaa jatkuvasti. Maahanmuuttajat ovat erittäin hyvin perillä maittemme järjestelmistä ja saatavllla olevista tuista. Esim. Ruotsin albaanit tietävät, että Albanian ajokortti kelpaa Suomessa ja sen voi hakemuksesta vaihtaa Suomen ajokorttiin. Edellytys on, että asuu maassa vähitään puoli vuotta. Ruotsissa sen sijaan Albanian ajokortti ei kelpaa, vaan henkilön on suoritettava autokoulu. Ja sehän on kallista. Sen vuoksi keplotellaan vähäksi aikaa Suomeen "asumaan". (Tämä on muuten ensikäden tietoa). Jos tämä asia on näin hyvin tiedossa, olettaa sopii, että myös muut Suomen lait, etenkin sellaiset, joilla on tekemistä maahanmuuttajien saamien etujen kanssa, tunnetaan hyvin. Ruotsin maahanmuuttajat alkavat olla myös hyvin selvillä siitä, että Suomessa on oikeus hoitaa viranomaisasiat ruotsiksi. 

Kristillisten puoluesihteeri Asmo Maanselkä teki vuonna 2018 vertailevan selvityksen Suomen ja Ruotsin sosiaaliturvasta. ( https://www.uusisuomi.fi/uutiset/puoluesihteeri-selvitti-nain-ankara-ruotsi-on-sosiaaliturvan-saajille-suomessa-lapsiperheelle-500-kk-enemman/2fc4303e-a5f1-3145-b7d2-9409d33c6a4c ). Siitä käy ilmi, että lapsiperhe voi saada Suomessa jopa 500 euroa/kk enemmän kuin Ruotsissa. Tässä vertailtiin kaksilapsisia perheitä. Tämän selvityksen jälkeen Suomi on vielä anteliaasti korottanut neljännestä ja sitä useammasta lapsesta maksettavaa lapsilisää. 

Ruotsissa monet kunnat ovat ajautuneet talousvaikeuksiin. Tämä koskee etenkin sellaisia kuntia, jotka ovat vastaanottaneet paljon maahanmuuttajia. Voi olettaa, että kun nämä kunnat joutuvat sopeuttamaan menojaan, myös maahanmuuttajien saamia tukia joudutaan karsimaan. Mitä tapahtuu, kun tieto Suomen mahdollisuuksista leviää Ruotsissa samanaikaisesti? Pahimmillaan meitä odottaakin lähitulevaisuudessa uusruotsalaisten hyökyaalto. 

Onko tämä uskottavaa? Omasta mielestäni on. Tiedetään, että maahanmuuttajat viihtyvät omissa kulttuuripiireissään, johon monikulttuurisuusideologia vieläpä kannustaa. Jos Suomessa saa paremman elintason, miksi näitä ihmisiä kiinnostaisi se, mitä kieltä ympärillä olevassa yhteiskunnassa puhutaan, kun viranomaisasiat voi hoitaa ruotsiksi ja omassa elinpiirissä puhutaan omaa äidinkieltä ja eletään muutenkin oman kulttuurin ehdoilla?

Mitä voimme tehdä? Nähdäkseni ainoa keino välttää tämän uhkakuvan toteutuminen on erota Schengen-sopimuksesta. Rajavalvonta ei auta, sillä meillä ei ole mitään keinoa estää Ruotsin kansalaisten muuttamista Suomeen, ellei hän sitten ole etsintäkuulutettu rikollinen. Toinen, ehkä realistisempi mahdollisuus on asettaa sosiaalituet ja muut edut sille tasolle, etteivät ne enää toimi puoleensa vetävänä kannustimena muuttaa Suomeen tukien toivossa. Valitettavasti nykyhallitus näyttää tekevän kaikkensa kannustimien lisäämiseksi. 

tiistai, 17. joulukuu 2019

Al-Holin hinta

Mietitäänpä huvin vuoksi, paljonko Al-Hol-farssi on tullut Suomelle maksamaan.

Nykyisen hallituksen keskipalkka on noin 15.000 euroa. Se tekee päivää kohti 750 euroa. Oletetaan, että Al-hol on työllistänyt suomalaisministereitä 40 työpäivän verran (tämä on tietysti aivan hatusta vedetty laskelma, mutta lasken nyt joka tapauksessa). Tämä tekee sivukuluineen ( 30%)  39000 euroa. Lisäksi, kuten tiedämme, myös useat korkeat virkamiehet ovat osallistuneet operaatioon. Arvioidaan, että heidän työmääränsä on ollut 20 työpäivää a´ 500 euroa, yhteensä sivukuluineen noin 13000 euroa. Ylen toimittajat ovat olleet aktiivisia ja jopa vierailleet leirillä. Arvioidaan, että heidän työaikansa ja matkansa ovat tulleet maksamaan yhteensä 6000 euroa. Yksi charterlento maksaa netistä löytyvien (epätarkkojen) arvioiden mukaan 100000 euroa. Tässä vaiheessa ollaan noin 158000 eurossa. Todellisuudessa työaikaa on voinut mennä paljon enemmän, koska operaatiota oli valmisteltu salassa, kenties paljon useamman ihmisen voimin, jo pitkään ennen kuin se vuosi julkisuuteen. 

Toisaalta Suomessa on suuri joukko pienituloisia ihmisiä, joiden bruttopalkka on 25000 euroa vuodessa. Tämä tarkoittaa noin 2100 euron suuruista kuukausipalkkaa. Tällaisesta palkasta maksetaan noin 16% veroa, mikä tarkoittaa 4000 euroa vuodessa. Yksinkertaisella laskutoimituksella selviää, että tarvitaan lähes 40 henkilön yhden kokonaisen vuoden aikana maksamat verot kattamaat hallituksen Al-Hol-heilastelu. Toisaalta voi asian nähdä myös niin, että 40 pienituloista ihmistä on kukin työskennellyt lähes kaksi kuukautta ilmaiseksi (16% vuosittaisista työpäivistä) rahoittaakseen Al-Hol-sekoilun. 

Al-Hol on tyyppiesimerkki hallituksen aktiviteetista, jolla ei ole mitään tekemistä suomalaisten hyvinvoinnin kanssa - paitsi ehkä negatiivisessa mielessä - ja joka siis kaiken kaikkiaan on ollut täydellisen turha, sekopäinen farssi. Siinä ei ole todellisena motiivina ollut sen enempää lasten etu kuin kansainväliset velvoitteet, ainoana moottorina on toiminut Marinin ja kumppanien maaninen kulissien kiillottamisvimma ja humanitäärinen megalomania - ainoa asia, josta he tuntuvat välittävän on se, mitä muut Suomesta ajattelevat. 

Se, että täysin turhaan pelleilyyn kulutetaan viikkotolkulla kovapalkkaisten ministereiden ja virkamiesten työaikaa, on mitä räikein tapa osoittaa, miten vähän arvoa hallitus antaa tavallisen, pienituloisen kansalaisen työpanokselle, tai miten välinpitämättömästi se panee haisemaan yhteistä omaisuutta, joka pitäisi käyttää suomalaisten hyvinvointiin. Voiko hallitus enää selvemmin osoittaa, miten se halveksii tavallista veronmaksajaa? Miten kukaan muu, kuin suhteelllisuudentajunsa täydellisesti menettäneet narsistit voivat toimia tällä tavalla, kun kysymys on yhteisten asioiden (varsinkin raha-asioiden) hoitamisesta? Voiko tavallinen ihminen tehdä tästä muuta kuin yhden johtopäätöksen: sen, että pyrkii kaikin keinoin välttämään verojen maksamista. Ja tietenkin toivoa, että tähän maahan vielä joskus saadaan täysjärkinen hallitus. 

keskiviikko, 11. joulukuu 2019

Mistä näita barbinukkehallituksia tulee?

Suomen politiikka on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä  dramaattisesti. Nykyinen (ja sitä edeltävä Rinteen) hallitus ovat kuitenkin aivan omaa luokkaansa mitä tulee totuudessa pysymiseen, häikäilemättömään yhteisten rahojen tuhlaamiseen, velaksi elämiseen, oman ja kaverien edun tavoitteluun sekä välinpitämättömyyteen "tavallisen" ihmisen tarpeita kohtaan. Lisäksi näyttää siltä, että kokemukselle ja osaamiselle ei enää anneta mitään painoarvoa, vaan pääministerin postiin riittää se, että on kunnostautunut politiikassa - ja vain politiikassa. Miten tämä on mahdollista ja mistä tämä johtuu? 

Suomessa hyväksyttiin laki puoluetuesta vuonna 1966. Puoluetuki mahdollisti mm. sen, että puolueet saattoivat palkata työntekijöitä. Tämä oli ensimmäinen askel kohti ammattimaista poliitikkokuntaa. Poliittisia nuorisojärjestöjä oli perustettu jo 1900-luvun alussa, mutta vuonna 1972 hyväksyttiin nuorisolaki, jossa säädettiin kuntien nuorisotyöstä ja -politiikasta sekä nuorten osallistumisesta ja kuulemisesta. Nuorisolaki vaikutti eniten juuri poliittisten nuorisojärjestöjen aseman parantumiseen. Lain hyväksymisen jälkeen kaikilla suurilla puolueilla oli omat nuorisojärjestönsa, jotka saivat suurimman osan kuntien nuorisoavustuksista. Voi sanoa, että 1970-luvulla syntyivät poliittiset broilerihautomot. 

 1974 tuli voimaan valtakunnallisen nuorisotyön valtionavusta annettu laki. Laki oli edeltäjä nykyiselle nuorisotyölaille, jonka perusteella mm. Opetusministeriö jakaa veikkausvaroista määrärahoja nuorisojärjestöille. Tästä samasta potista jaetaan määrärahat myös poliittisille nuorisojärjestöille. Esim. tänä vuonna poliittisille nuorisojärjestöille jaetaan yli 2,5 miljoonaa euroa (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006203469.html). Kaksi (joskus muinoin) suurinta puoluetta, Suomen Keskustanuoret ja Kokoomuksen nuorten liitto saavat kumpikin lähes 600 000 euroa. On helppo laskea, että tällä summalla pystytään palkkaamaan kohtalaisen suuri joukko tulevia kykyjä. 

Yksi tärkeä vaihe kohti barbinukkehallitusta oli kuntien nuorisovaltuustojen perustaminen. Näitä valtuustoja alettiin perustaa jo 2000-luvun alussa, mutta ne tulivat lakisääteisiksi uuden kuntalain myötä vuonna 2015. Nuorisovaltuustot, joiden perustamiselle lainsäätäjällä on näennäisesti tietenkin ollut monta hyvää ja kaunista syytä, ovat käytännössä poliittisen elostelun ja öykkäröinnin oppikouluja. Valitulle joukolle nuoria annetaan määräraha, ja käsketään tuhlata se porukan parhaaksi katsomalla tavalla. Yleensä järjestetään bileet. Mitään vastuuta mistään ei tietenkään ole, ja olettaa sopii ettei suurimmalla osalla porukkaa ole hajuakaan siitä, mistä rahat ovat peräisin. Tai vaikka olisikin, ketä kiinnostaa? Tässä ollaan jo aika lähellä nykyisen hallituksen toimintaperiaatteita ja moraalia. 

Mutta ei tässä vielä kaikki. Sokerina pohjalla on perusopetuslain lisäys vuodelta 2013, jossa peruskoulut - myös alakoulut - velvoitettiin perustamaan oppilaskunta. Oppilaskunta - eli oppilaat - valitsevat keskuudestaan toimielimen eli hallituksen. Tässä on tarkoitus opetella demokratian pelisääntöjä. Tosiasiassa opitaan pyrkyryyden ABC. Satuin työskentelemään erään pienen suomalaisen kunnan alakoulussa sinä vuonna, kun sinne perustettiin oppilaskunta ja valittiin sille hallitus. Seuraavana päivänä opettajanhuoneessa kiersi juttu tuoreesta "kansanedustajasta", joka oli kiilannut jonon ohi välitunnilta vedoten siihen, että hän on hallituksen jäsen. 

Oppilaskunnat ja nuorisovaltuustot varmistavat sen, että nykypolitiikan pelisäännöt - röyhkeys, oman edun tavoittelu ja "tavallisten" ihmisten halveksunta, opitaan jo kouluiässä. Sen jälkeen poliittisille nuorisojärjestöille ja puolueille jaettava avokätinen tuki varmistavat sen, että broilereille löytyy aina jos ei työpaikkaa, niin vähintään harjoittelupaikka, jossa voi pätevöityä pääministeriksi ilman minkäänlaista käsitystä oikeasta elämästä. Olisi muuten mielenkiintoista tutkia kuinka moni nykyisistä junioriministereistä on aloittanut uransa nuorisovaltuustossa. 

 

perjantai, 29. marraskuu 2019

Huumeita ja seksiä

Naisjärjestöt ovat vaihteeksi vaatimassa seksin oston kriminalisoimista (https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2584247). Samaan aikaan feministipuolue vihreät vaatii huumeiden käytön laillistamista (https://yle.fi/uutiset/3-11044373). Itse olen ollut siinä käsityksessä, että jos huumeita haluaa käyttää, niitä pitää ensin ostaa. Kysymys on siis täysin vastakkaisesta suhtautumisesta kahteen analogiseen toimintaan, ja molempia ovat vaatimassa nykyfeministit. Miten tämä pitäisi ymmärtää?

Sekä seksiin että huumeisiin liittyvän liiketoiminnan laillistamista on perusteltu mm. sillä, että toiminta saadaan silloin näkyväksi, jolloin sitä pystytään paremmin hallitsemaan ja henkilöt, jotka mahdollisesti joutuvat esim. väkivallan tai muun rikoksen uhreiksi uskaltava hakea apua. Huumeiden käyttäjät taas uskaltavat hakeutua hoitoon, jos ei ole pelkoa rangaistuksesta. Seksin myynnin ja oston laillisuutta on perusteltu jopa sillä, että toiminta saadaan normaalin liiketoiminnan piiriin, jolloin valtio saa siitä  verotuloja ja siihen osallistuvat ihmiset ansaitsemaansa sosiaaliturvaa ja eläkettä.

Ohisalo perustelee vaatimusta huumeiden käytön rangaistavuuden poistamiseksi tviitissään: "Päihteet eivät kuitenkaan häviä ja taistelu päihdeongelmia vastaan ei ole onnistunut nykyisillä keinoilla". Mutta ilmeisesti nykyfeministien mielestä sen sijaan seksikauppa, maailman vanhin liiketoiminnan muoto, häviää kun seksin ostaminen kielletään?

Naisjärjestöjen käsitys prostituution olemuksesta ja syistä on täysin harhainen. Heidän mukaansa esim. "erityinen riski joutua ihmiskaupan ja prostituution uhreiksi on vaikeassa elämäntilanteessa olevilla alaikäisillä tytöillä ja maahanmuuttajataustaisilla naisilla, joilla ei ole mahdollisuutta kouluttautua tai löytää ihmisarvoista työtä itsensä ja perheensä elättämiseksi." Kun nyt puhutaan suomalaisesta yhteiskunnasta, mistä löytyvät ne naiset, joilla ei ole mahdollisuutta kouluttautua tai löytää ihmisarvoista työtä? Mikä on sitä ei-ihmisarvoista työtä, jota välttääkseen naisilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä prostituoiduiksi? Naisjärjestöjen oma kuvitelma prostituutiosta on stereotyyppinen ja romantisoitu: köyhä tyttö raukka, jolla ei ole muuta mahdollisuutta elättää perhettään, ryhtyy prostituoiduksi....

 Seksiä on ostettu ja myyty aina. Sitä tullaan tulevaisuudessakin aina ostamaan ja myymään, muun kuvitteleminen on naiivia idealismia. Kun seksin ostaminen kielletään, seksikauppa kokonaisuudessaan painuu maan alle ja samalla myös prostituoidut joutuvat hankalampaan tilanteeseen: heidän asiakkaansahan ovat silloin rikollisia.

Kun miettii nykyfeministien täysin vastakkaista suhtautumista kahteen näin samantyyppiseen ilmiöön, voi vetää vain yhden johtopäätöksen: vaatimuksessa seksin oston kriminalisoinnista ei ole kysymys siitä, että seksikauppaan liittyviä negatiivisia lieveilmiöitä haluttaisiin lieventää, niin kuin on kysymys vaatimuksessa huumeiden laillistamisesta. Kysymyksessä on feministinen miesviha ja pyrkimys miessukupuolen rankaisemiseen siitä hyvästä, että he pyrkivät tyydyttämään seksuaalisia tarpeitaan oletetun valta-asemansa turvin. Valta-aseman, joka nykyfeministien mielestä perustuu siihen, että kyseessä ovat valkoiset, keski-ikäiset, hyvätuloiset miehet. Tämä asetelma jo itsessään nähdään sortavana ja seksin myyjät - naiset - tietenkin uhreina.  

Mielenkiintoista on se, että samaiset piirit, jotka ovat vaatimassa seksin oston kriminalisointia, ovat liikuttavan huolissaan siitä, toteutuuko vammaisten oikeus seksiin. On jopa menty niin pitkälle, että vammaiset voivat saada avustusta seksin harjoittamiseen (oletettavasti yhteiskunnan maksamana). Ylen sosiaalipornodokkarissa "Tarvitsemme apua seksissä" ( https://www.youtube.com/watch?v=qPs-p1PAFYY&t=39s ) haastatellaan avusteista seksiä harjoittavaa pariskuntaa ja esitellään seksiapuvälineitä ja parhaita seksiasentoja. Dokumentin - joka minun mielestäni halvensi näitä vammaisia ihmisiä ja heidän integriteettiään -  sanoma oli ilmeisesti se, että on hienoa, miten yhteiskunta huolehtii vammaisten oikeudesta seksiin. Onko naisjärjestöiltä unohtunut se tosiseikka, että on olemassa paljon terveitä ihmisiä, sekä naisia että miehiä, jotka eivät syystä tai toisesta saa seksiä vaikka haluaisivat? Miten ihmeessä se, että joku tyydyttää seksitarpeensa omalla eikä yhteiskunnan kustannuksella voi yhtäkkiä olla täysin tuomittavaa?  

Oma mielipiteeni seksikauppaan on se, että kumpaakaan, seksin ostoa tai myyntiä ei tule kriminalisoida, mutta sen sijaan seksin välittämisen ja seksikaupasta välillisen hyödyn saamisen tulee olla kiellettyä ja rangaistavaa. Huumeiden kohdalla olen sitä mieltä, että kannabiksen pienimuotoinen kasvattaminen, käyttö ja hallussapito voitaisiin jättää rankaisematta, vaikka se edelleen olisi kiellettyä. Näen ongelmallisena sen, että nuori, jäätyään kiinni kannabiksen poltosta, saa rikollisen leiman, koska rikkomus on kuitenkin pieni ja aika usein seurausta nuorten kokeilunhalusta. Vaikka kannabiksen käyttöä ei olisi kriminalisoitu, olisi hyvä, että siitä olisi jotain seurauksia, esim. sosiaalitoimen taholta. Nuorille ei tule antaa sellaista käsitystä, että kannabiksen poltto on OK. Eihän sellaista viestiä anneta tupakoinnistakaan.

  • Niina Tammi

    Olen DI, filologi, opettaja ja opiskelija. Huolissani ja surullinen maailman menosta.