sunnuntai, 27. lokakuu 2019

Työttömyydestä, työvoimapulasta ja väestönkasvusta

Tällä hetkellä syntyvyys osoittaa Suomessa niin alhaisia lukuja, että valtakunnassa on vallalla lähestulkoon paniikinomainen tilanne: mistä saadaan lisää väkeä tekemään työt tulevaisuudessa? Kuten tiedetään, hallituspuolueiden ratkaisu asiaan on ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan poistaminen, työlupien myöntäminen kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille, ynnä muut järjettömyydet.

Ratkaiseeko se ongelman, jos tuomme Suomeen lisää nuorta työvoimaa ulkomailta? Ratkaiseeko se ongelman, jos Suomen väkiluku jatkuvasti kasvaa? Päinvastoin, tämä jos mikä on tämän kohtalonkysymyksen ratkaisun sysäämistä tuleville sukupolville. Suomi on saavuttanut tilan, jossa väkiluku ei enää automaattisesti kasva, mitä voidaan pitää ympäristön ja kestävän kehityksen näkökulmasta suurena saavutuksena. Sen sijaan, että paniikissa kosiskellaan kieli pitkänä kaikkia mahdollisia ihmisiä ulkomailta, pitäisi nyt keskittää kaikki älylliset resurssit sen kohtalonkysymyksen ratkaisemiseen, miten järjestää yhteiskunnan työnjako ja varallisuuden jako uuden tilanteen mukaan ekologisesti kestävällä tavalla.

Suomen työttömyysaste ei tällä hetkellä ole kovin korkea (elokuussa 2019 6,8%). Työttömien saaminen työmarkkinoille ei siis kokonaan ratkaise työvoiman saatavuusongelmaa. Mutta mistä työvoiman saatavuusongelma johtuu? Suurin vajaus tällä hetkellä on siivoojista ja varhaiskasvatuksen työntekijöistä, eli lastentarhan opettajista ja varhaiskasvatuksen opettajista. Siivoojan työ ei vaadi pitkää koulutusta ja teoriassa on mahdollista uudelleen kouluttaa työtön siivoojaksi. Ongelma ei olekaan siinä, vaan palkkauksessa. Jos siivoojan työstä maksettaisiin säädyllistä palkkaa, siivoojia ilmaantuisi markkinoille. On epärehellistä (ja myös rasistista) ajatella, että siivoojia pitäisi tuoda Suomeen ulkomailta. Myös varhaiskasvattajan työ ei houkuttele, koska akateemista koulutusta edellyttävästä työstä maksetaan naurettavan pientä palkkaa. Yhteiskunnan tulisi hyväksyä tämä totuus ja korjata näiden ammattien palkkatasot. (Mistä rahat? Kysyy joku varmaankin jo ja vastaan: turvapaikkaturismin lakkauttamisesta). Varhaiskasvattajien osalta ongelma tietysti poistuu vähitellen itsestään pienenevien ikäluokkien myötä.

Jos katsoo tilastokeskuksen kuvaa Suomen huoltosuhteesta ( https://findikaattori.fi/fi/32), voi vetää vain yhden johtopäätöksen: eniten huoltosuhdetta rasittaa eläkeläisten kasvava määrä. Tästäkin voi vetää vain yhden johtopäätöksen: koska ihmisen elinikä tulevaisuudessa todennäköisesti entisestään kasvaa, ja koska ihmiset tulevaisuudessa todennäköisesti ovat entistä terveempiä, on eläkeiän nostamisen nykyisestä edelleen perusteltua. Näin saadaan lisää tekijöitä työmarkkinolle. (Muuten, en ole nähnyt yhtään arviota tai laskelmaa tulevaisuuden huoltosuhteesta, jossa olisi otettu huomioon tilanne, jossa suuret ikäluokat ovat jo poistuneet keskuudestamme ja tulevaisuudessa syntyvien pienten ikäluokkien aiheuttama vähennys varhaiskasvatuksen ja koulutuksen opettajien määrässä olisi otettu huomioon.)

Suurin maailmanlaajuinen ongelma ympäristön kannalta on väestönkasvu. Miksi väestö kasvaa ja tarvitseeko sen kasvaa? Väestö kasvaa, koska maailmassa on vielä paljon maita, joissa vanhuudenturva on mahdollista varmistaa vain huolehtimalla siitä, että riittävä määrä jälkeläisiä on elossa siinä vaiheessa kun itse tulee vanhaksi ja tarvitsee apua. Suomessa ja muissa Euroopan maissa tällaista tarvetta ei enää pitkään aikaan ole ollut. Oletamme, että yhteiskunta huolehtii meistä, ja niin se on tähän asti tehnytkin. Se, että syntyvyys on lopultakin saatu tasapainoon kuolleisuuden kanssa ja jopa alenemaan, on historiallinen tapahtuma, ja periaatteessa ainoa tapa, jolla ihmiskunta voi pelastaa itsensä ja tämän planeetan (kyllä, Greta Thornberg on ehdottomasti väärässä). Jos hallitus nyt vetää huoltosuhdeongelmasta sen johtopäätöksen, että tänne on nopeasti tuotava ulkomailta lisää ihmisiä, he samalla myöntävät, että väestönkasvu on välttämättömyys. Tämän myöntämällä he ensinnäkin sysäävät väestönkasvusta aiheutuvat massiiviset ongelmat tulevaisuuden sukupolvien ratkaistavaksi. Toiseksi he toimillaan järkyttävällä tavalla lisäävat maailman ympäristöongelmaa, sen sijaan että yrittäisivät ratkaista sitä, niin kuin he puheissaan esittävät.

On tunnettu tosiasia, että elämä Suomen kaltaisessa kylmässä, pitkien etäisyyksien maassa vaatii paljon enemmän energiaa kuin lämpimässä maassa asuminen. On myös tunnettu tosiasia, että länsimaissa elävän ihmisen ns. ekologinen jalanjälki on suunnattoman paljon suurempi kuin köyhissä maissa asuvan, yksinkertaisesti siitä syystä, että elämäntapamme on maailmanlaajuisesti vertaillen tuhlaileva. Autoilu, suuren asunnon tai peräti kahden asunnon lämmittäminen, matkustelu ja kerskakulutus ovat suurimpia ”syntejämme”. (Jätteiden lajittelu ja muu sen tyyppinen puuhastelu, ilman että edellä mainittuihin asioihin puututtaisiin, on todellakin vain silmänlumetta). Kun ihminen muuttaa Suomeen köyhistä oloista, hänen elämäntapansa ja sen aiheuttama ekologinen kuormitus muuttuu hetkessä länsimaiseksi. Sen takia Suomen kaltaisen maan väkiluvun kasvattaminen on mitä räikein tapa lisätä maailman ekologista kuormaa. Konkreettisen ympäristörasituksen kasvattamisen lisäksi Suomi tulee antaneeksi köyhille maille viestin, että väestönkasvu on tavoiteltavaa ja oikein. On tietenkin pitkään ollut selvää, että Vihreitten politiikalla ei ole mitään tekemistä ympäristöasioiden kanssa. Mutta silti on erityisen vastenmielistä, kun ympäristön kannalta tuhoisaa politiikkaa ajaa puolue, joka nimittää itseään ympäristöpuolueeksi. Tosiasiassa Vihreät on Suomen pahin ympäristötuhopuolue.

Suomi on historiallisesti merkittävän tilanteen äärellä: väkilukumme on kääntymässä laskuun. Suomessa tulisi nyt koota älylliset resurssit työryhmään, joka alkaisi pohtia, miten yhteiskunnan voimavarat voitaisiin uudelleen järjestää niin, että sopeutuisimme mahdollisimman pienin vaurioin pienenevään väestömäärään. Suomesta voisi tulla edelläkävijämaa, joka, toisin kuin länsinaapurinsa, onnistuu välttämään levottomuudet ja luokkayhteiskunnan syntymisen uudistamalla ajatteluaan ja yhteiskunnan työpanosten ja resurssien jakamista ennakkoluulottomasti. Suomen kokemusta voitaisiin hyödyntää laajasti muissa, väestöräjähdyksestä kärsivissä maissa, ja näin vähentää painetta kansainväliselle muuttoliikkeelle.

sunnuntai, 22. syyskuu 2019

Virsien käpälöinti

Internetin keskustelupalstoilla tulee usein eteen kirjoituksia, joissa ihmiset ovat pahoillaan siitä, että virsien sanoja, säveltä tai kumpaakin on muutettu. Niinä harvoina kertoina, kun olen viime aikoina käynyt kirkossa Suomessa, olen tullut ulos vihaisena ja turhautuneena. Niin paljon kuin rakastan laulamista, laulamishalu on lopahtanut siihen, kun on tajunnut kohdanneensa taas yhden raiskatun virren. Pahinta on, jos kyseessä on lapsuudesta tuttu lempivirsi. Usein tuntuu siltä, että pahimmat tihutyöt onkin kohdistettu juuri niihin kaikkein tutuimpiin, rakkaimpiin virsiin.

Olin kerran tilaisuudessa, jossa kanttori kertoi virsistä ja niiden uudistamisesta. Hän esitti asian aivan kuin se olisi luonnolliseen (kirkolliseen) elämään kuuluva asia, jota on tehtävä aina säännöllisin väliajoin. Kirkko rinnastaa ilmeisesti virsien uudistamisen raamatun kielen uudistamiseen ja ajatuksena on, että kielen pitäisi olla kaikille ymmärrettävää. Mutta tässä mennään metsään. Raamattu ja virret ovat kaksi aivan eri asiaa. Raamattu on Jumalan sanaa, ja on tietenkin tärkeää, että se on ilmaistu nykykielellä; sellaisella kielellä, jota kaikki ymmärtävät. Mutta useimmat virsien sanoitukset eivät ole peräisin Raamatusta. Virret, samoin kuin mitkä tahansa laulut, ovat taideteoksia. Niiden sanomaa voi ihmetellä, mutta taideteoksina ne puhuttelevat ihmistä paljon laajemmin kuin vain sanojen kautta. Taideteosta ei ole tarkoituskaan läpikotaisin ymmärtää, vaan jokainen voi tehdä siitä oman tulkintansa ja saada henkilökohtaisen tunne-elämyksen.

Ihmistä määrittää pitkälti hänen henkilökohtainen historiansa. Ihminen on hänen koko eletyn elämänsä lopputulos. Kansa taas pitkälti muodostuu samanlaisen kulttuurihistorian omaavista ihmisistä. Se, että ihmiset kuuluvat samaan kansaan merkitsee mm. sitä, että samanikäisillä ihmisillä on samanlainen henkilöhistoria, he jakavat lukemattomat lapsuuden ja nuoruuden kokemukset. Yksi tällainen kokemus on lapsuuden virret. Se, että virsiä mennään käpälöimään tarkoittaa sitä, että ihmisiltä ryöstetään jotain sekä heidän henkilökohtaiseen historiaansa, että heidän yhteisönsä yhteiseen kulttuurihistoriaan kuuluvaa. Ainakin itselläni on kirkosta poistuessani nykyään tällainen tunne.

Kirkon käsitys siitä, että virsiä tulisi voida ymmärtää, on totaalisen väärä. Päin vastoin, on mielenkiintoista, kun jossain vaiheessa jonkin vanhan sanan merkitys selviää. Opettaja tai vanhempi voi selittää lapselle vanhojen sanojen merkityksen, ja tämä avaa lapselle oven oman kielen historiaan ja kulttuurihistoriaan. Kielestä kiinnostuneille vanhat sanat ovat tietenkin todellinen aarreaitta. Kirkon piirissä voitaisiin miettiä sitä, miksei kaikkia vanhoja joululauluja ole modernisoitu? Kaikki ymmärtävät, että jo pelkkä ajatus joululaulujen modernisoinnistä on järjetön. Ja jos sellaista yritettäisiin, millainen älämölö siitä nousisi. Tästä voisi halutessaan vetää sen johtopäätöksen, että ihmiset rakastavat lapsuudesta tuttuja asioita. Ne ovat osa ihmisen kulttuurihistoriaa, ja niihin koskeminen on ihmisen henkilökohtaiseen kulttuurihistoriaan kohdistuva ryöstö. Sen sijaan kenelläkään ei ole mitään sitä vastaan, että sanoittajat ja säveltäjät tehtailevat uusia joululauluja.

Onko kirkon suosiota viime aikoina lisännyt se, että virsien kieli on modernisoitu? Kirkon piirissä voitaisiin lopultakin tajuta, että modernisointi ei ole sitä, mitä ihmiset nykypäivänä kaipaavat. Päin vastoin, ihmiset kaipaavat jotain pysyvää. Kirkon pakonomainen vimma seurata jokaikistä yhteiskunnan pintailmiötä vie sen vain yhä kauemmas pois sen varsinaisesta tehtävästä. Pieni vinkki: virsikirjaa voi halutessaan uudistaa myös karsimalla sieltä virsiä ja lisäämällä tilalle uusia virsiä.

lauantai, 24. elokuu 2019

Törkeää propagandaa koululaisille suomalaisuudesta

Se käsitys suomalaisuudesta, jonka koulu esittää nuorille, on muuttunut yhdessä yössä uuden opetussuunnitelman mukaisen yhteiskuntaopin oppikirjan käyttöönoton myötä. Uusi opetussuunnitelma ei näköjään ole ainoastaan tuonut epärealistisia käytäntöjä koulujen opetukseen, vaan myös uusia sisältöjä, jotka tukevat nykyistä vasemmistoliberalistista ideologiaa, ja joita voi hyvällä syyllä sanoa suorastaan propagandaksi.

Otetaan vertailun kohteeksi kaksi 9-luokkalaisille tarkoitettua yhteiskuntaopin oppikirjaa: vanhan opetussuunnitelman mukainen SanomaPro-kustantamon Aikalainen 9 ja uuden opetussuunnitelman mukainen OTAVAn Forum 9.

Aikalainen kertoo suomalaisuudesta näin: ”Suomalaiset ovat kansana varsin yhdenmukainen eli homogeeninen ryhmä. Suomessa ei ole suuria kansallisia ja muita vähemmistöjä kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Venäjällä.”

Samasta asiasta kertovan kappaleen otsikko Forumissa kuuluu: ”Yhtenäistä kansaa ei ole olemassa”. Kappaleessa kerrotaan saamelaisista, romaneista ja ruotsinkielisistä, mutta ei sanallakaan suomalaisista. Nuorille annetaan se käsitys, kuin sellaista kansallista ryhmää kuin suomalaiset ei olisi olemassa. Faktalaatikossa todetaan mm. että ”Jokaisella suomalaisella on oma, toisista poikkeava identiteetti eli käsistys itsestä.” Tässä annetaan ymmärtää, että suomalaisuus olisi pelkästään identiteettikysymys, jonka periaatteessa kuka tahansa voi omaksua ja näin muuttua suomalaiseksi.

Vielä epätieteellisempää on Forumin maahanmuuttajan määrittely: ”Maahanmuuttaja tarkoittaa Suomessa vakituisesti asuvaa ihmistä, joka on jonkin toisen maan kansalainen”. Eli siis sen jälkeen kun henkilö on saanut Suomen kansalaisuuden, hän ei enää ole maahanmuuttaja? Forum tarjoaa tässäkin vasemmistoliberaalisen ideologian mukaista käsitystä ns. avoimesta suomalaisuudesta ja lisäksi propagandoi maahanmuuttaja-sanan illegalisointia.

On aika mielenkiintoinen näkemys, että kansaa, jonka ympärille ja jonka ponnisteluilla nykyinen Suomi-niminen kansallisvaltio on syntynyt, ei olisi olemassa! Tai että suomalaisuus olisi puhtaasti identiteettikysymys. On päivänselvää, että suomalaiset etnisenä kansanryhmänä on olemassa täsmälleen samalla tavalla kuin esim. saamelaiset, ja että suomalaisuus on samalla tavalla suurelta osin polveutumiseen perustuvaa kuin saamelaisuus. Kukaan ei muutu suomalaiseksi pelkästään toteamalla, että nyt tunnen itseni suomalaiseksi, yhtä vähän kuin tämä on mahdollista saamelaisuuden kohdalla.  Maahanmuuttaja ei myöskään muutu suomalaiseksi saamalla suomen kansalaisuuden, yhtä vähän kuin suomalaisesta tulee somali hänen saatuaan Somalian kansalaisuuden.

On lisäksi mielenkiintoista, että yllä kuvattuja ideologisesti värittyneitä näkemyksiä esitetään nimenomaan yhteiskuntaopissa, jonka tulisi kannustaa oppilaita kyseenalaistamiseen ja itsenäiseen ajatteluun. Itsenäisen ajattelun pohjaksi pitäisi tarjota tieteeseen, ei ideologioihin perustuvia käsityksiä. Väite, että Suomi olisi aina ollut avoin yhteiskunta, ja että sillä perusteella sen tulisi nytkin olla sellainen, ei kestä historiallista eikä loogista tarkastelua. Ensinnäkään ei ole olemassa ”oikeaa” historiallista ajankohtaa, johon oikeaoppisuuden nimissä tulisi palata, kuten vasemmistoliberaalit esittävät. Oikein ja todellisin historiallinen hetki on NYT, ja Suomi on NYT kansallisvaltio. Toiseksi sitä maailmaa, jossa Suomi on ennen kansallisvaltion perustamista ollut avoin yhteiskunta, ei ole enää olemassa. Avoin yhteiskunta esim. 1700-1800 luvulla oli täysin eri asia kuin "avoimien rajojen Suomi" internet-aikakaudella.

Hyvä osoitus siitä, että uusi oppikirja tarjoaa ideologista eikä tieteellistä yhteiskunnallista näkemystä on se, että kirjoittajat eivät ole uskaltaneet laittaa nimeään sen kanteen. En muista nähneeni yhtään toista oppikirjaa, jossa kirjoittajien nimiä ei olisi mainittu. Kenelläkään oppikirjan kirjoittajalla, joka perustaa kirjoituksensa tieteellisiin lähteisiin ja/tai tieteeseen pohjautuviin näkemyksiin, ei voi olla syytä pakoilla vastuuta tekstin sisällöstä. Älyllisestä epärehellisyydestä kertoo se, että tekijöiden sijasta on mainittu nimeltä vain toimittaja (Maria Vuorimies-Lauha). Jokaisen, joka on lukenut tieteellisiä teoksia, tietää, että toimittaja tarkoittaa henkilöä, joka kokoaa muiden, todellisten henkilöiden kirjoittamat tekstit yhteen. Toisin sanoen ei voi olla olemassa vain toimittajaa ilman tekstin kirjoittajia.

tiistai, 30. heinäkuu 2019

Kurkistus vihervassarin korvien väliin

Sattui tässä eräänä iltana että osuin juttuihin vihervassarin kanssa. Hän siis itse tunnustautui vihervassariksi, kun taas itse olin heti kättelyssä ilmoittautunut persuksi. Niin siinä sitten vaihdoimme mielipiteitä maailman menosta, ja erityisesti aiheesta maahanmuutto ja avoimien rajojen politiikka. En tiedä miten yleistettävissä tämän henkilön mielipiteet tästä teemasta ovat, mutta ajatus meni kuta kuinkin näin: Jokainen yksilö maailmassa on samanarvoinen ja jokaisella on yhtäläinen oikeus tavoitella hyvää elämää omista lähtökohdistaan (jotka eivät ole kaikille samat). No, mutta tähän astihan olimme täysin samaa mieltä asioista!

Tehdään ajatuskoe: kuvittelen, että olen köyhä ihminen Afrikassa. Rahasumma, joka minulla on kuluttaa elämiseen, on noin 50 euroa/kk (vähän ylöspäin liioiteltu). Kuulen, että jossain lähellä napapiiriä on maa, joka toivottaa kaikki maailman ihmiset tervetulleeksi, tarjoaa heille täyden ylöspidon koko loppuelämäksi sekä maailman arvostetuimman passin, jolla ovet aukeavat mihin tahansa maailmankolkkaan, ja jos jostain syystä en sattuisi saamaan oleskelulupaa tuohon maahan, minulle annettaisiin 5000 euroa rahaa, mikä summa vastaa noin 8 vuoden palkkaa. Eiköhän ole aika itsestään selvää, että jokainen meistä lähtisi tavoittelemaan tuohon maahan pääsyä keinolla millä hyvänsä? Se, että ihminen tuossa tilanteessa lähtee matkalle tavoittelemaan parempaa elämää, on täysin inhimillistä, ymmärrettävää ja oikeutettua. Olemme siis tässä asiassa yhtä mieltä, vihervassari ja persu. Mutta meidät erottaa se, miten analyysimme tästä jatkuu ja minkä tulkinnan teemme siitä, miten pienen kansallisvaltion kuten Suomen tulisi reagoida tähän. Se, että ihmisellä on oikeus tavoitella parasta mahdollista elämää käyttäen hyväksi kaikkia tarjolla olevia mahdollisuuksia, riittää vihervassarin mielestään perusteluksi ajaa avoimien rajojen politiikkaa. Minun, perussuomalaisen, tulkinta tilanteesta on toinen. Ihmisten oikeudesta tavoitella hyvää elämää ei seuraa loogisesti Suomen velvollisuutta tarjota heille sitä, ei ainakaan asuttamalla heidät kaikki Suomeen ja tekemällä heistä Suomen kansalaisia. Edellä mainittu tilanne johtaa taloudelliseen kriisiin ja yhteiskunnalliseen sekasortoon, jossa suomalaiset arvot ja koko suomalainen kulttuuri on vaarassa tuhoutua.  

Vaikka Suomi ei voi olla välinpitämätön maailmassa vallitsevalle köyhyydelle, Suomella ei silti ole moraalista velvollisuutta koota helmoihinsa kaikkia maailman köyhiä, etenkään jos se johtaa oman kulttuurin näivettymiseen, omien arvojen tuhoutumiseen ja omien kansalaisten etujen polkemiseen. (Jopa vihervassari-keskustelukumppanini myönsi, että Suomessa kaivattaisiin kipeästi määrärahoja esim. ammatilliseen koulutukseen, mutta hän ei silti nähnyt mitään yhteyttä tämän asian ja sen välillä, että Suomi kuluttaa noin 3 miljardia euroa haittamaahanmuuttoon). Suomi ei ole osallistunut kolonialistiseen kolmannen maailman valtioiden riistoon, mitä vihervassarit usein käyttävät argumenttina  - päin vastoin Suomen voidaan katsoa olleen jopa kolonialismin uhri! Lisäksi olen sitä mieltä, että kansallisvaltio ei ole muotitrendi, joka tulee ja menee, vaan sitä on edelleen oikeus arvostaa ja puolustaa! (Muuten, minkä takia vihervassarien mielestä on niin tärkeää että "turvapaikanhakijat" saavat Suomen kansalaisuuden, jos kerran kansallisvaltiolla ei ole mitään arvoa?? Eikö voitaisi heidän logiikkansa mukaisesti sopia, että asyl-sanan turvin tänne tulleet eivät lähtökohtaisesti voi lainkaan saada kansalaisuutta, vaan heidät palautettaisiin säännönmukaisesti kotimaahansa heti kun tilanne sen sallii?).

Suomen - ja muidenkin Euroopan kansallisvaltioiden - olisi nyt pikimmiten purettava kaikki houkuttimet, joiden vetäminä sadat tuhannet elintasopakolaiset pyrkivät tänne. Niihin houkuttimiin ei kuulu työ - työtä tänne saa tulla tekemään, ja mielellään niin että paperit ovat kunnossa. Mutta meidän ei tarvitse tarjota suomalaisille kuuluvaa sosiaaliturvaa eikä Suomen kansalaisuutta vain siitä hyvästä, että henkilö ylittää Suomen rajan. Ja tämä asia on tehtävä selväksi kaikille Afrikassa ja Lähi-idässä lähtöä harkitseville - sekä kotimaisille vihervassareille. 

perjantai, 5. heinäkuu 2019

Sähköpotkulauta ja tekopyhä ympäristöpolitiikka

Onkohan Suomessa yhtään kaupunkia, joka ei mainostaisi itseään ympäristöystävällisenä? Ainakin suuret kaupungit hehkuttavat kovaan ääneen vihreyttään omassa markkinoinnissaan. Mutta samaan aikaan ne investoivat yhä kiiihtyvämmällä vauhdilla sähköpotkulautoihin. Keskusteluja ja kirjoituksia seuraamalla saa sen käsityksen, että propaganda sähkön ympäristöystävällisyydestä on uponnut suomalaisiin jopa niin, että sähkö ymmärretään synonyymiksi sen kanssa. Siten esim. sähköpotkulauta = ympäristöystävällinen potkulauta? (Miksi sen nimi muuten on potkulauta? Olen nähnyt yhden ihmisen potkivan sillä, mikä johtui siitä että laitteen akku oli hyytynyt.)

Mutta onko sähkö ympäristöystävällistä? Nykyisessä keskustelussa unohtuu yleensä se tosiseikka, että sähkö on tuotettava jossain. Toistaiseksi ei ole olemassa ongelmatonta tapaa tuottaa sähköä. Jopa tuulivoimalla on omat ongelmansa, tosin sen osuus Suomen sähköntuotannosta on vain 9%. Tällä hetkellä 23% Suomen sähkönkulutuksesta katetaan tuonnilla, pääasiassa Venäjältä. Venäjällä taas sähkö tuotetaan ydinvoimalla ja fossiilisilla polttoaineilla ja siihen, millä nimenomaisesti Suomeen tuotava sähkö tuotetaan, on Suomella tuskin sanavaltaa.

Vastuuton sähkönkulutuksen kasvattaminen johtaa lyhyellä tähtäyksellä tuonnnin kasvuun ja sitä kautta mm. hiilidioksidipäästöjen lisääntymiseen sähköä tuottavassa maassa. (Vihervassarit muuten väittävät haluavansa että Suomi on globaalisti vastuullinen ympäristöasioissa - mutta sähkönkulutuksen kasvu ei näytä heitä huolettavan. Ehkä Venäjä ei heidän maailmassaan sisälly "globaaliin"?) Pitkällä tähtäyksellä ja nykyisellä politiikalla se tarkoittaa ydinvoiman lisärakentamista. Ydinvoimaan liittyviä ongelmia ei ole ratkaistu, vaan etenkin ydinjätteen loppusijoituksen riskit ovat korkeat ja jäävät tulevien sukupolvien harteille. Sähkö EI siis ole ympäristöystävällistä! (Tämä pätee mitä suurimmassa määrin myös sähköautoihin: ne saattavat jostain näkökulmasta katsottuna olla ympäristöystävällisempiä kuin polttomoottoriautot, mutta se ei tarkoita sitä, että ne olisivat ympäristöystävällisiä!).

Sähköpolkupyörien ympäristöystävällisyyttä on perusteltu sillä, että sähköpolkupyörä korvaa autolla liikkumista. Tämä saattaa joissan tapauksissa olla totta. Kokonaisuuden kannalta argumentti kuitenkin ontuu. Väitän, että syyt ajaa autolla polkupyörän sijasta ovat yleensä jossain muualla kuin siinä, että polkupyörä olisi liian raskas ajaa. Kysymys on usein statuksesta ja viitsimisestä. Näitä seikkoja ei muuta se, että polkupyörän eteen liitetään sähkö-etuliite. Villi veikkaukseni on, että sähköpolkupyörät ilmestyvät massoittain tori.fi sivustolle ja facebookin kirpputoreille myyntiin sulassa sovussa leipäkoneiden ja muiden trendihärpäkkeiden seuraan. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että myös sähköpolkupyörien, samoin kuin minkä tahansa tuotteiden, valmistuksella on ympäristövaikutuksia, ja että myös sähköpolkupyörän ja sähköpotkulaudan akut ovat ongelmajätetta! Eli ekoteko on näiden tuotteiden ostamatta jättäminen.

Sähköpotkulaudat ovat mitä epäympäristöystävällisimpiä laitteita, koska ne ainoastaan lisäävät sähkön käyttöä mutta niillä ei ole ympäristön kannalta - eikä myöskään esim. kansanterveyden kannalta - mitään positiivista vaikutusta. Sähköpotkulauta ei korvaa mitään muuta liikkumismuotoa kuin kävelyn ja pyöräilyn, kaksi ekologisinta liikkumismuotoa. Suurten kaupunkien kaksinaismoraali tuleekin tässä hyvin esille: sähköpotkulaudoissa on kysymys vain rahasta, eli turistien houkuttelemisesta, jolloin ympäristönäkökulmat voidaan unohtaa.

Sähköpotkulauta sinänsä on tietenkin häviävän pieni sähkönkuluttaja koko kulutus huomioon ottaen. Mutta kysymys onkin trendistä. Jos todella halutaan toimia ympäristöystävällisesti, pitäisi pyrkiä nimenomaan vähentämään energian - mm. sähköenergian - kulutusta, ei lisäämään sitä. Jos kaikki uudet sähkökäyttöiset turhakkeet otetaan yhtä suurella innolla vastaan kuin sähköpotkulaudat, sähkön käyttö tulee lähitulevaisuudessa kasvamaan rajusti ja kaikki toimenpiteet hillitä mm. hiilidioksidipäästöjä valuvat hukkaan. Tämä tulee ennusteiden mukaan näkymään myös rajusti kasvavina sähkönsiirtohintoina.

Kritiikittömyys sähköpotkulautoja kohtaan kertoo myös yhdestä yhteiskuntamme tabusta: yritysten innovaatioista. Ne ovat kaiken arvostelun yläpuolella. Onko sähköpotkulauta todella ihmeellinen ja uraauurtava innovaatio? Minusta se on  suunnilleen yhtä innovatiivinen kuin se kuuluisa itsestään pyörivä makkaratikku. Mutta koska yritykset ovat keskeisessä asemassa yhteiskunnan varallisuuden luonnissa, niitä ei saa kritisoida, tekivät ne miten typeriä keksintöjä tahansa. Ja varmemmaksi vakuudeksi julkiset toimijat suurin joukoin ostavat näitä typeriä keksintöjä veronmaksajien rahoilla. Mikä osoittaa niiden totaalisen kaksinaamaisuuden, tässä tapauksessa ympäristökysymyksessä.

Lisäksi on melko ironista, miten yksikään ääni julkisuudessa ei vaadi kypärän käyttöä sähköpotkulaudalla ajavalta, vaikka näillä laitteilla sattuu vakavia, ensiapuun johtavia onnettomuuksia päivittäin. Sen sijaan pyöräilijöitä on vuosikausia syyllistetty ilman kypärää ajamisesta. Tunnolllinen, terveydestään huolta pitävä ja kansanterveyden tilastoja kaunistava pyöräilevä kansanosa onkin suurin joukoin niellyt tämän uhrin syyllistämiseen perustuvan vapaaehtoisen pakon ja polkee kiltisti potta päässä, samalla kun toiset, trendikkäät cityihmiset painavat menemään sähköpotkulaudalla 25 km/h tuntivauhtia tukka hulmuten ja moralistien hymyillessä hyväksyvästi. Ja kuvittelevat vielä olevansa ympäristöystävällisiä. O tempora, o mores!

  • Niina Tammi

    Olen DI, filologi, opettaja ja opiskelija. Huolissani ja surullinen maailman menosta.