Ns. työelämän tasapainodirektiivi sai alkunsa vuonna 2017. Silloin EU:n sisällä esiteltiin toimenpidekokonaisuus, jonka lähtökohta oli naisten aliedustus työmarkkinoilla (https://www.youtube.com/watch?v=C1U4l9uQAZc&t=8374s kohta 1:03:55). Yksi ehdotettu toimenpide oli direktiivi, joka käsittelisi tasapainoa työn ja yksityiselämän välillä.

EU:n viisivuotissuunnitelmakauden 2014-2019 tilannekatsauksessa (https://what-europe-does-for-me.eu/data/pdf/focus/focus10_fi.pdf) käsitellään laajasti EU:n huolta sukupuolten tasa-arvosta. Raportissa perustellaan erilaisten toimenpiteiden välttämättömyyttä ”naisten heidän sukupuolensa takia kokemien sitkeiden haittojen poistamiseksi ja tasa-arvon saavuttamiseksi käytännössä”. Lisäksi todetaan mm., että  ”Joissakin maissa julkisten palvelujen supistaminen ja muut säästötoimet ovat vaikeuttaneet naisten pääsyä työmarkkinoille ja olleet esteenä hoitovastuun entistä tasapuolisemmalle jakautumiselle naisten, miesten ja yhteiskunnan välillä.”

Samaan aikaan Eurostatin työssäkäyntitilasto näytti tältä:

Kun tasapainodiktiiviä alettiin suunnitella ja jäsenmailta pyydettiin kommentteja, Alankomaat ja Puola antoivat jo vuonna 2017 lausunnon, jonka mukaan EU on sekaantumassa asioihin, joihin sen ei tulisi sekaantua.

Lukuisten revisioiden jälkeen työelämän tasapainodirektiivi hyväksyttiin lopullisesti vuonna 2019 ja se tuli implementoida jäsenmaiden kansallisiin lainsäädäntöihin 2.8.2023 mennessä. EU:n direktiivit ovat siis EU:n pakottavaa lainsäädäntöä, joka jäsenmaiden on implementoitava, eli saatettava osaksi omaa kansallista lainsäädäntöään.

Suomen Valtioneuvosto ilmoitti vuoden 2020 alussa, että työelämän tasapainodirektiivin implementointi alkaa (https://valtioneuvosto.fi/-//1410877/tyoelaman-tasapaino-direktiivin-taytantoonpano-alkaa). Silloinen työministeri Tuula Haatainen (SDP) totesi tässä yhteydessä, että ”direktiivi ei muuta kovin paljon Suomen perhevapaita, mutta monin paikoin Euroopassa se on merkittävä parannus. Suomessa olennaisin uudistus on uusi omaishoitovapaa, joka vahvistaa elämänkaaren mukaista työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista”.

Mallioppilas Suomi noudatti tietysti EU:n antamaa takarajaa tunnontarkasti niin, että implementointi oli suoritettu jopa 1 päivä etuajassa, ja uusi perhevapaalaki astui voimaan 1.8.2022 (https://www.kela.fi/perhevapaauudistus). Nyt KELA:n mukaan ” Vanhempainrahapäiviä on käytettävissä yhteensä 320 arkipäivää. Jos lapsella on kaksi vanhempaa, jakautuvat vapaat tasan vanhempien kesken, eli molemmilla on käytettävissään 160 arkipäivää.”

Se, että perheillä ei enää ole valtaa päättää, kuka jää kotiin hoitamaan lasta, ei siis Tuula Haataisen (SDP) mukaan ole kovin oleellinen perhevapaiden muutos. Uuden perhevapaalain myötä lasta on mahdollisuus imettää vain puoli vuotta, mikä on selkeä heikennys lapsen oikeuksiin ja täysin lapsen oikeuksien vastaista. Mahdollisuus imettää pitempään on kuitenkin olemassa, mikäli lapsella on vain yksi vanhempi. Uusi laki suosiikin tässä asiassa naisia, jotka hankkivat lapsen yksin, mikä sekin sotii lapsen oikeuksia vastaan.

Sanna Marinin hallitusohjelmaan oli kirjattu seuraavat tavoitteet perhevapaauudistukselle:
 

• Selvitetään mahdollisuudet lisätä työajan joustoa tasapainottamaan työn ja perheen yhteensovittamista ja jaksamaan työuralla pidempään. Tavoitteena on parantaa erityisesti pienten lasten vanhempien ja ikääntyvistä omaisista huolehtivien mahdollisuuksia osa-aikatyöhön.
• Ehkäistään raskaussyrjintää. Täsmennetään lainsäädäntöä niin, että raskaus ja perhevapaan käyttö eivät saa vaikuttaa määräaikaisen työsuhteen jatkumiseen.
• Selvitetään perhevapaalta palaavien työsuhdeturvan parantamista ja ryhdytään selvityksen tulosten perusteella tarvittaviin lainsäädäntö- ja muihin toimiin.

Nyt voidaan tehdä se havainto, että yksikään edellä mainituista tavoitteista ei ole keskeinen asia uudessa perhevapaalaissa. Uusi laki ei ylipäätään käsittele työajan joustoa eikä raskaussyrjintää, eikä perhevapaalta palaavan työsuhdeturva ylipäätään ole ollut oleellinen ongelma Suomessa.

Voidaan kysyä, mikä on ollut direktiivin ja sen jälkeisen lain todellinen tarkoitus, kun ottaa huomioon, että sillä ei myöskään ole ollut mitään vaikutusta naisten osallistumiseen työelämään Suomessa. (On myös vaikea nähdä miten tällainen laki voisi edistää naisten osallistumista työelämään niissä maissa, joissa se on tähän asti ollut vähäistä). Tarkoitus löytyykin yllämainitun EU:n viisivuotissuunnitelman tilannekatsauksesta: ”Analyyseissa alkaa vähitellen myös näkyä, miten sellaiset tekijät kuin ikä, etninen alkuperä, seksuaalinen identiteetti ja suuntautuminen sekä vammaisuus nivoutuvat yhteen sukupuolen kanssa ja siten pahentavat syrjintää ja vaikuttavat ihmisten mahdollisuuksiin elämässä.”

Sekä tasapainodirektiivi että Suomen uusi perhevapaalaki onkin selvästi suunniteltu sellaisen täydellisen tasa-arvon näkökulmasta, jossa lapsia tilataan ja hankitaan, ei enää synnytetä. Tämä parantaa erityisesti homoparien tasa-arvoa muihin perhemuotoihin verrattuna. Tällöin imettäminen ei ole enää oleellinen kysymys, ja lapsen oikeudethan on jo pitkään ollut tapana sivuuttaa. Prosessi on seurausta EU:n omaksumasta HBHQ (taisinnepäin)-ideologiasta, joka hivutetaan pikku hiljaa yhteiskuntaamme salaamalla tietoisesti todelliset tavoitteet.

Tämä on vain yksi pieni esimerkki siitä, mitä EU:ssa tapahtuu ja mitä vaikutuksia sillä on Suomelle. Jo pelkästään tämä yksi esimerkki osoittaa, että EU:sta pitäisi erota välittömästi.

 

Eutanasian myönteinen lähtökohta on se, että ihminen omasta tahdostaan voisi välttää kohtuuttoman kärsimyksen elämän lopussa. Mutta kohtuuttoman kärsimyksen määritteleminen on mahdotonta, koska kärsimys on aina subjektiivista. Kukaan ei voi tietää toisen ihmisen kärsimyksen suuruutta, eikä kärsimyksiä voi verrata toisiinsa ihmisen oman kertoman perusteella. Vaikeus määritellä kohtuuton kärsimys on johtanut eutanasiakäytännön laajenemiseen niissä maissa, joissa se on sallittua niin, että Hollannissa jopa nuorelle ihmiselle on voitu myöntää eutanasia psyykkisten syiden perusteella.  

Analoginen kehitys on nähtävissä mm. transihmisten määrittelyssä. Koska kaikkein pätevinkään psykologi ei pysty toteamaan, onko itsensä transihmiseksi määrittelevä henkilö todella trans vai ei, luonnollinen lopputulos tästä on se, että jokainen saa vapaasti määritellä asian itse. Vastaavalla tavalla eutanasia-kysymyksessä jokaisella tulee ennemmin tai myöhemmin olemaan subjektiivinen oikeus päättää, haluaako kuolla vai ei riippumatta mm. terveydentilasta, jos lähdemme eutanasian tielle.

Toinen ongelma on se, että yhteiskunnassamme on paljon holhouksenalaisia ihmisiä, jotka eivät pysty päättämään mahdollisesta eutanasiasta itse. Nämä ryhmät ovat kaiken lisäksi sellaisia, joitten voidaan ajatella olevan tuottamattomia ja taakaksi yhteiskunnalle, esim. vammaiset ja muistisairaat. Kun ajatellaan, miten jo nyt yleinen mielipide näyttää olevan sitä mieltä, että eutanasia tarkoittaa ”ihmisen päästämistä kärsimyksistään” (ks. ”Tarinoita eutanasiasta”), tästä ei ole enää pitkä askel tällaisten tuottamattomien ihmisten eliminointiin, tietysti hyvää tarkoittavan retoriikan siivittämänä. Näinhän toimittiin kolmannessa valtakunnassa, jossa eliminoinnit aloitettiin juuri vammaisista, ja päädyttiin lopulta juutalaisiin.

Kolmas ongelma on se, että vaikka eutanasia olisi tuntunut hyvältä ajatukselta siinä vaiheessa, kun ihminen vielä oli kohtalaisen hyvässä kunnossa, mieli saattaa muuttua kun kuolema oikeasti lähestyy. Mutta elämän lopulla ihminen on usein sellaisessa tilassa, että hän ei enää pysty itse kommunikoimaan, haluaako ylipäätään kuolla eutanasian kautta, vaikka olisikin aikoinaan kirjannut eutanasian hoitotestamenttiinsa.Tosiasiassa halu elää on kaikkien elävien organismien voimakkain vietti. Väitän, että suurin osa nuorista ja jopa keski-ikäisistä elää edelleen jonkinlaisessa kuolemattomuuden illuusiossa. He eivät oikeasti usko, että kysymys eutanasiasta joskus koskee myös heitä itseään. Uskon, että moni niistä, jotka nyt saarnaavat eutanasian puolesta, kuitenkin viime kädessä haluaa elää siinä vaiheessa, kun kuolema ihan oikeasti lähestyy. Miksi esim. niin moni maksaa satoja tuhansia dollareita ruumiinsa syväjäädyttämisestä siinä toivossa, että joskus tulisi herätettyä henkiin?

(Tähän liittyen on muuten kiinnostavaa, että eutanasiasta keskustelevat aina terveet ihmiset. Jos oikeasti haluttaisiin selvittää, miten paljon eutanasialle on tilausta, pitäisi tehdä tutkimus kuolemansairaitten ihmisten keskuudessa. Miksei tällaista tehdä? Arvattavasti siksi, että elämme totuuden jälkeistä aikaa, jossa todellinen tieteeseen perustuva tieto ja totuus ei enää kiinnosta ketään eikä päätöksiä tehdä tieteen tuottamaan tietoon vaan ideologioihin perustuen.)

Eutanasia tarjoillaan nyt meille vapaaehtoisena päätöksenä, mutta miten kauan se olisi vapaaehtoista? Yhteiskunnassa, joka korostaa taloudellisia arvoja, eutanasiasta tulee helposti kirjoittamaton vaatimus säästää yhteiskunnan varoja: velvollisuudentuntoisen kansalaisen edellytetään säästävän omasta hoidostaan aiheutuvat kustannukset nuorempien hyväksi ja valitsevan eutanasian (Kanadassa eutanasiaa tarjotaan hoidon vaihtoehdoksi jo nyt). 

Ei ole vaikea nähdä, että media onnistuisi tällaisen asennemuutoksen luomisessa alta aikayksikön.

Ajatellaan vain, miten nopeasti korona-aikana rokottamattomista tehtiin yhteiskunnan hylkiöitä väittämällä mm. että nämä veivät sairaalapaikat ”paremmilta ihmisiltä” ja sillä perusteella oikeutettiin rokottamattomien törkeä solvaaminen ja eristäminen yhteiskunnan ulkopuolelle. Samalla mekanismilla kunnon ihmiset saataisiin velvolloisuudentuntoisesti paitsi itse valitsemaan eutanasia, myös halveksimaan ja hyljeksimään niitä ihmisiä, jotka vastustavat tätä. Yhteiskunnan paine eutanasiasta kieltäytyville muodostuisi niin suureksi, että käytännössä elämän päättämisestä eutanasian kautta tulee yhteiskunnan kirjoittamaton sääntö. Haluammeko elää tällaisessa yhteiskunnassa?

Theroux tuo hyvin esiin eutanasian moraalisia ongelmia dokumentissaan  https://areena.yle.fi/1-4532713). Suosittelen!

Kukaan ei varmaan ole viime aikoina voinut välttyä lukemasta artikkeleita, jotka on otsikoitu ”X näki kuoleman läheltä ja kannattaa nyt eutanasiaa”. 

Tietyt piirit – etunenässä Vihreät – ovat ajamassa eutanasiaa lailliseksi tällä vaalikaudella. (Siitä huolimatta, että heidän virallinen poliittinen vaikutusvaltansa on mitätön, se ei näytä olevan sitä valtamedioiden toimituksissa). Propagandamylly on käynnistetty ja se jauhaa täydellä teholla korona-ajan propagandasta tutulla menetelmällä: mediaan syötetään tasaiseen tahtiin juttuja, joiden sisältö on aina samansuuntainen: eutanasia esitetään vain positiivisessa valossa, ja ihmisistä, jotka kannattavat sitä, luodaan moraalisesti muita korkeampi kuva. Eutanasiaan kriittisesti suhtautuvia artikkeleita ei julkaista lainkaan. Tämän toteamiseksi voi esim. ottaa esille Ilta-Sanomien nettisivut ja tehdä ”eutanasia”-haun.

Katsotaan vähän tarkemmin eutanasiasta kertovia juttuja.

”Jere Karalahden äiti on kuollut”, kertoi COMO 7.5.2023 (https://www.como.fi/uutiset/jere-karalahden-aiti-on-kuollut/ ) Artikkelissa kerrotaan mm: ”Jere mainitsi olevansa armokuoleman eli eutanasian kannattaja. Hän aikoo puhua aiheesta myöhemmin julkisuudessa. – Ja se ketä vastustaa eutanasiaa, ni ei ole käynyt tätä paskaa läpi, Jere sivaltaa poliitikkoja.” Toisin sanoen sillä perusteella, että hän itse on joutunut käymään läpi näin raskaan kokemuksen, eutanasia pitäisi sallia. Toisaalta hän ei koko jutussa tuo lainkaan esille sitä, miten äiti itse suhtautui kuolemaan. Ehkä hän oli unohtanut kysyä tätä äidiltä? (Olikohan muuten Karalahti ihan sattumalta ottanut tämän aiheen esiin, vai oliko hänelle kenties maksettu siitä?).

Koira- ja kissaihmiset, kannattaessaan eutanasiaa, vetävät yleensä analogian eläimen lopettamiseen ja pitävät sitä laupeudentyönä. Rescue me! -ohjelman Romanian kodittomista koirista kertovassa artikkelissa (https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000009639891.html) sanotaan: ”Uskonnollisessa maassa sairaiden koirien lopettaminen on myös vaikeaa, sillä eutanasiaa ajatellaan murhana – jumalan tulisi päättää koirienkin kuolemasta!”. Siitä huolimatta, että eläimiä lopetetaan esim. käyttäytymishäiriöiden, pitovaikeuksien, "irtolaisuuden" ja rahan (teurastus) vuoksi,  koira- ja kissaihmisten mielestä eläinten lopettaminen on siis eutanasiaa.

Asiaa käsitellään myös kaunokirjallisuudessa. Antti Hurskaisen tuoreessa ”Suntio”-teoksessa päähenkilö Turtola on  yksinhuoltajamies, jonka 9-vuotias tytär sairastuu parantumattomaan aivosyöpään. Päähenkilö käy sekä konkreettista että fiktiivistä keskustelua esimiehensä Sirénin kanssa, joka on pappi ja jota Turtola (tottakai) halveksii tämän luonteenheikkouksien vuoksi. Turtola päätyy tappamaan tyttärensä, ja loppu romaanista onkin sitten hänen moraalisen etevyytensä ylistämistä etenkin suhteessa Siréniin. Katkelma romaanista: ”What would Sirén do? Ajattelin tätä Monikan sairaalasängyn vierellä, valvomisen tapaasi. Jos kasvain olisi syönyt poikasi ja kädestä olisit pitänyt sinä, mitä olisi tapahtunut? Tai tapahtuu ensi kesänä, kohtalolla on tapana ampua lonkalta. Varmaa on, että et vapauttaisi Aleksia kärsimyksistään”. Toisaalta kirjassa ei ole yhtään kohtausta, jossa Turtola ottaisi kuoleman puheeksi tyttärensä kanssa.

Jotkut eutanasian perusteluyritykset kielivät ennen kaikkea sanojansa (tai toimittelijan?) loogisen ajattelun vajeesta. HS:n artikkelissa (https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009589183.html ) ystäväänsä saattohoitaneen Liisa Putkosen "...on vaikea käsittää, että eutanasiaa tai avustettua eutanasiaa vastustetaan niin voimakkaasti. Voidaanhan sikiönkin elämä päättää ennen syntymää, jos tiedetään, että se joutuisi lyhyen elämänsä aikana kärsimään suhteettomasti." Todellisuudessa sikiön mahdollinen tuleva kärsiminen ei ole lainkaan aborttien peruste, vaan ne tehdään säännönmukaisesti äidin lähtökohdista: sopiiko lapsi äidin elämään vai ei. Esim. downin syndroomaa sairastavia sikiöitä abortoidaan, vaikka down-lapset ovat kenties kaikista iloisimpia ihmisiä, eivätkä kärsi kromosomivirheestään. 

Edellä kuvattujen esimerkkien valossa on helppo nähdä, että käytäntö luisuisi eutanasialla painostamiseen heti, jos se Suomessa sallittaisiin. Eutanasia nähdään jo nyt ARMOMURHANA, josta päättää joku muu kuin itse kuoleva, ja joka jopa rinnastetaan eläimen lopettamiseen. Ihmisiä voitaisiin näiden esimerkkien valossa "päästää kärsimyksistään" silloin, kun heistä aiheutuu kohtuutonta vaivaa jälkeenjääville. Jo nyt ihmiset tuntuvat unohtaneen, että eutanasiassa piti olla kysymys ihmisen omasta halusta ja päätöksestä. Todellisuudessa kaikkein eläinrakkainkaan ihminen ei voi tietää, haluaako hänen lemmikkinsä kuolla vai ei, puhumattakaan, että voitaisiin tietää sikiön omasta halusta kuolla. 

 

Petteri Orpo haluaa tulevien hallituskumppanien sitoutuvan ydinvoiman lisärakentamiseen. Tästä tulee mieleen anekdootti lapsuudestani.

Perheelläni oli kesämökki Kemiössä. Siellä oli tontin ulommaiseen osaan metsän keskelle kaivettu iso kuoppa. Kuoppaan vietiin kaikki kesän aikana syntyneet jätteet – mm. muovit – ja kesän lopuksi kuoppa peitettiin maalla. Jäteongelma oli siis ratkaistu.

Ydinjäteongelma on ratkaistu vastaavalla tavalla.

Suomi on tuottanut 70 tonnia jätettä joka vuosi 70- ja 80-luvuilta lähtien, jolloin neljä ensimmäistä ydinreaktoriamme rakennettiin¹. Siitä voi karkeasti arvioida, että jätettä on tähän mennessä kertynyt välivarastoihin lähes 3500 tonnia. Kun viides reaktori ehkä tässä lähiaikoina käynnistyy, vuosittain kertyvä jätemäärä kasvaa vielä huomattavasti. Voi myös miettiä maailman kaikkien ydinreaktoreiden jätemäärää, joka toistaiseksi on välivarastoissa odottamassa ns. lopullista ratkaisua, esim. Ranskassa, jossa on 56 ydinreaktoria. Tosin noin puolet näistä on tällä hetkellä pois käytöstä, mutta jokainen niistä on tuottanut jätettä kymmenien vuosien ajan.  

Ydinjätteen loppusijoitus hautaamalla se kallioperään aiheuttaa erittäin suuren riskin tulevaisuuden ihmisille. Ensinnäkään ei ole mitään takeita siitä, että rauta-kuparikapselit, joihin jäte suljetaan ennen kallioon sijoittamista, kestävät radioaktiivisen jätteen neutraloitumiseen saakka. Kun useimpien uraanin hajoamistuotteiden puoliintumisaika lasketaan tuhansissa ja kymmenissä tuhansissa – jopa miljoonissa vuosissa, on hyvin epätodennäköistä, että mikään tunnettu aine kestää niin pitkää aikaa. Lisäksi täytyy muistaa, että puoliintumisajan jälkeen puolet radioaktiivisuudesta on vielä jäljellä, joten neuralisointiin kuluva aika on useita kertoja puoliintumisaikaa pitempi. Virallinen Suomi, esim. Säteilyturvakeskus, puhuu 30 vuoden puoliintumisajoista², mikä on täysin harhaanjohtavaa, mutta kuvaa tietysti hyvin sitä aikajännettä, jolla he kykenevät varautumaan tulevaisuuden ongelmiin. 

On yritetty vakavasti miettiä, miten kallioperässä sijaitsevasta ydinjätteestä pitäisi varoittaa tulevaisuuden ihmisiä. Mitään keinoa ei ole löydetty. Ei tarvitse mennä kuin 10000 vuotta eteenpäin, niin kukaan ei enää osaa nykyään puhuttuja kieliä. Ei ole olemassa materiaalia, josta voisi tehdä kulttuurista riippumattomia varoituskylttejä, joiden voisi kuvitella säilyvän 10000 vuotta. Jos taas ajatellaan tilannetta, että meidän siviilisaatiomme kallioporausten yhteydessä löytäisi kallion sisästä kapseleita, jotka ikämääritettäisiin 10000 vuotta vanhoiksi, mitä tekisimme?

Ydinvoimalan käyttö nykytekniikalla on suhteellisen turvallista. Mutta se pätee vain rauhan aikana. Sotaoloissa taas ydinvoimala on oivallinen kohde viholliselle, joka haluaa saada laajaa tuhoa aikaan. Jokainen voi itse miettiä, millaista aikaa elämme tässä suhteessa.

Yksi ydinvoiman ongelma on se, että se on erittäin pääomaintensiivistä ja sitoo yhteiskunnan energiaratkaisuja hyvin pitkäksi ajaksi tulevaisuuteen. Kun ydinvoimala kerran on rakennettu, sitä on tietysti järkevää käyttää kunnes sen teknis-taloudellinen käyttöikä päättyy. Nykyisistä ydinvoimaloistamme näemme, että tämä ikä on hyvin pitkä: kaikki neljä reaktoria porskuttavat edelleen.

Ihmiskunta on taitekohdassa energiantuoton suhteen. Fossiiliset polttoaineet loppuvat epäilemättä joskus, joskaan eivät niin nopeasti kuin oletettiin. Jostain on kuitenkin löydettävä korvaavia energianlähteitä. Yleensä on niin, että se ala kehittyy, jota tutkitaan, ja sitä alaa tutkitaan, johon yhteiskunta satsaa rahaa. Nyt olisi tärkeää ja oleellista suunnata tutkimus- ja kehitysrahat pitkällä tähtäyksellä kestäviin energiantuotantomuotoihin. Näitä ovat mm. vetyteknologia ja fuusioenergia. Ydinvoiman lisärakentaminen taas jähmettäisi Suomen energiatutkimuksen ja Suomesta tulisi energiatekninen takapajula. Tässä mielessä ydinvoima on auringonlaskun energiantuotantomuoto.

Trendikkäät puheet ”pienistä ydinvoimaloista” ovat lapsellisuudessaan aivan omaa luokkaansa. Aivan kuin pieni kiltti - kenties vihreäksi maalattu - ydinvoimala ei voisi aiheuttaa ihmiskunnalle mitään haittaa. Kooltaan pieni ydinvoimala ei kuitenkaan mitenkään poikkea suurista voimaloista turvallisuuden, tuotetun ydinjätteen tai käyttöiän, tai minkään muunkaan parametrin suhteen. Ainoa ero on se, että pieni ydinvoimala tuottaa vähemmän sähköä, minkä takia niitä tarvitaan useampia saman sähkömäärän tuottamiseen. Tietysti on mahdollista tuottaa niillä myös kaukolämpöä, jolloin pienistä laitoksista olisi se kiistaton etu, että ne voidaan sijoittaa asutusten läheisyyteen. (Jos pieniä ydinvoimaloita päädytään rakentamaan, ehdotan, että ne rakennetaan pääkaupunkiseudun lähiöihin.) En kuitenkaan usko, että tämä on Suomessa realistista.

Summa summarum: ydinvoima on kallista, se sitoo pääomia ja Suomen energiaratkaisuja pitkälle tulevaisuuteen, minkä lisäksi ydinjäteongelmaa EI OLE RATKAISTU. Maahan kaivaminen ei ole ratkaisu sen paremmin kesämökkiroskille kuin ydinjätteellekään.

Kun Suomesta nyt tulee maailman ensimmäinen maa, joka aloittaa ydinjätteen loppusijoituksen kallioperään, koko maailman katseet kääntyvät meihin. Maailmassa on tuhansia miljardeja euroja ja dollareita ydinjäterahastoissa odottamassa, että ydinjätteen loppusijoittaminen jossain päin maailmaa alkaisi. Jo nyt on väläytelty mahdollisuutta, että Suomi alkaisi ottaa vastaan muiden maiden ydinjätettä loppusijoitettavaksi meidän kallioperäämme. Tämähän olisi erittäin loogista; ovathan meidän ydinvoimalobbarimme vakuutelleet suureen ääneen, että Suomen kallioperä on maailman vakain. Sen lisäksi, että Suomi on Orpon kaudella matkalla energiateknologian takapajulaksi, haluammeko myös profiloitua kehitysmaana, joka elää muiden maiden jätteistä?

1. https://www.ydinvoima.fi/ongelmat/ydinjate/

2. https://www.stuk.fi/aiheet/ydinjatteet/radioaktiivisten-jatteiden-ja-paastojen-ryhmittely

 

 

Vielä keskiajalla kristinusko hallitsi yhteiskuntaa. Kirkolla oli suuri valta ja tavalliset ihmiset alistuivat siihen luonnollisena osana elämää. Valistus, tieteen kehitys ja teollistuminen kuitenkin muuttivat tämän asetelman. Järkeä alettiin korostaa uskon sijaan. Kirkko menetti valtaansa ja uskon rooli yhteiskunnassa väheni radikaalisti. Esim. Suomessa 1800-luvulla elänyt poliitikko Johan Vilhelm Snellman korosti: ”Todellinen on järjellistä”.  

Länsimaat ajautuivat nihilismiin, jonka esikuvana oli 1800-luvun loppupuolella elänyt filosofi Nietsche. Nihilismi on luonnollisen seuraus jumalasta luopumisesta. Sen mukaan mitään totuutta tai absoluuttista oikeaa järjestystä ei ole. Nihilismi voidaan nähdä lähtölaukauksena sille yhteiskunnalliselle kehitykselle, jonka seuraukset me nyt näemme ympärillämme.

Sitä mukaa kun tiede on kehittynyt, myös ihmisen usko omaan kaikkivoipaisuuteensa on lisääntynyt. Mutta enää ei riitä, että jumala on työnnetty syrjään, vaan ihminen haluaa itse olla jumala. Tämä näkyy parhaiten siinä, että kaikki luonnollinen kielletään eikä alistuta mihinkään ihmisen elämän luonnolliseen ilmiöön. Vaihdevuodet siirretään, puberteetti blokataan, sukupuolesta tehdään valintakysymys jne. Syntymä ja kuolema halutaan ottaa omiin käsiin ja eutanasiasta onkin tehty vaaliteema. Ainoana kivenä kengassä on itse elämän syntyminen, sitä ihminen ei ole onnistunut luomaan.

Tässä raivoisassa taistelussa kohti jumalallisuutta halutaan kieltää kaikki, mikä vielä muistuttaa uskosta. Kaikki pyhä halutaan häväistä. Juuri tästä syystä esim. Turun tuomiokirkon aukiolle halutaan pystyttää ravintolamaailma kesäisin, ja mitä banaaleimpia ”taideteoksia” talvisin. Kristityistä ihmisistä on tullut yhteiskunnan vihollisia. Näyttää olevan ihan ok yrittää tappaa heitä salpaamalla kirkon ovat ja sytyttämällä kirkko tuleen. Ainakaan kukaan hallituksesta ei pahoitellut tätä tapahtumaa. Lisäksi näyttää siltä, että Jeesuksesta kertominen on sen luokan häirintää, että se oikeuttaa kutsumaan paikalle neljä vartijaa joiden pahoinpitelyn seurauksena uhri kuolee.

Tiedeuskon ytimessä on USKO evoluutioteoriaan. Kysymys on todellakin uskosta, jo senkin takia, että arviolta 95 % ihmisistä ei todellisuudessa tietä, miten evoluutioteoria selittää lajien synnyn. Toisin sanoen sattumanvaraisten mutaatioiden kautta. Geneettinen tutkimus on viime vuosina edennyt hurjaa vauhtia ja tutkijat ovat jo selvittäneet lähes koko ihmisen genomin. On käynyt selväksi, että lähes kaikki mutaatiot aiheuttavat sairauksia, epämuodostumia ja yleisesti ottaen elinkelpoisuuden vähenemistä. Ajatus, että mutaatioiden kautta voisi syntyä korkeampia ja monimutkaisempia, elinkelpoisia orgamismeja, on yksinkertaisesti mahdoton. Usko evoluutioteoriaan on sen takia kaikkein lapsillisinta uskoa. Nihilismin aikakausi onkin lähestymässä vääjäämättä loppuaan, on vain ajan kysymys milloin jumalan olemassaolo on pakko myöntää avoimesti.