lauantai, 10. elokuu 2019

Mihin hävisi "pedofiilirinki"?

Muistellaanpa hetki viime eduskuntavaaleja, jotka pidettiin 18.4.2019, sekä niitä edeltäviä tapahtumia. Jo joulukuussa 2018 oli julkistettu iso selvitys ulkomaalaistaustaisten henkilöiden seksuaalirikollisuudesta, jonka mukaan irakilaiset ja afganistanilaiset olivat yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005933247.html). Tammikuussa 2019 alkoi julkisuuteen tihkua tietoja Oulun seksuaalirikostapauksista. Esimerkiksi Oulussa ilmestyvä Kaleva raportoi 15.1.2019: "Oulun poliisilaitos on tiedottanut viime viikkojen aikana yhteensä yhdeksästä tällä hetkellä tutkinnassa olevasta alaikäisiin kohdistuneesta epäillystä seksuaalirikoksesta Oulussa. Uhrit ovat olleet 10–15-vuotiaita tyttöjä. Teot ajoittuvat kesään ja syksyyn 2018.”

Helmikuussa 2019 Perussuomalaisten kannatus HS-gallupin mukaan oli 11,4% ja se oli noussut kuukaudessa 1,7 prosenttiyksikköä  (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006008351.html). Jo tämän gallupin julkistamisen yhteydessä HS totesi Perussuomalaisten osalta, että ”kampanja tiivistyy Ouluun. Seksuaalirikosepäilyjen vyyhti tuntuu siivittävän puoluetta”. Näistä seksuaalirikostapauksista, joissa Irakilaiset vuonna 2015 maahan tulleet turvapaikanhakijat olivat yliedustettuina, tuli yleinen puheenaihe vaalikampanjan edetessä. Erityisesti ihmisiä kosketti se, että yksi uhreista oli tehnyt itsemurhan, sekä se, että tapauksiin liittyi törkeää viranomaisten salailua. Oulun seksuaalirikokset olivat varmasti yhtenä syynä siihen, että Perussuomalaisten kannatus kasvoi kohisten. Perussuomalaiset ainoana puolueena suhtautuivat (ja suhtautuvat) kriittisesti hallitsemattomaan maahanmuuttoon, jonka seurausta suuri osa Oulun seksuaalirikoksista oli, ja tämä tuli kaikille selväksi erityisesti Sebastian Tynkkysen näkyvän toiminnan ansiosta.  

Ja tosiaankin: Yle Uutisten 29.3. julkistetussa kannatusmittauksessa Perussuomalaisten kannatus oli noussut peräti 15,1%:iin ja nousua kuukauden takaisesta oli peräti 1,8%.

Tässä vaiheessa alkoi todellinen persunpelko. Spekulaatioissa ennakoitiin Perussuomalaisten saattavan yltää jopa suurimmaksi puolueeksi, jos kannatuksen kasvu jatkuisi samanlaisena vaalipäivään asti. Mutta kuinkas sitten kävikään? 1.4. (eli aprillipäivänä!) otsikot ja lööpit valtasi ”PEDOFIILIRINKI”. Noin viikkoon media ei etusivuillaan käsitellyt juuri muuta kuin tätä aihetta. Somen valtasi pöyristys. Kahvikeskusteluissa päiviteltiin ja kauhistuttiin tätä iljettävää tapausketjua, joka hautasi alleen puheet ja kirjoitukset Oulun tapahtumista.

Tarkastellaanpa vähän tarkemmin tuota pöyristyttävää ”pedofiilirinkiä” esim. Apu-lehden 1.4. (huom! aprillipäivä) julkaiseman artikkelin ”Suomalainen pedofiilirinki järkyttää viranomaisia: ”Sadismilla mässäily hyvin suuressa osassa”” pohjalta (https://www.apu.fi/artikkelit/suomalainen-pedofiilirinki-jarkyttaa-viranomaisia-sadismilla-massaily-hyvin-suuressa-osassa). Artikkelin mukaan ”pedofiilirinki” tarkoitti sitä, että ”viittä keski-ikäistä suomalaismiestä epäillään muun muassa kuuden nuoren suomalaispojan törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, raiskauksista, pahoinpitelyistä ja huumausainerikoksista.” Kun tämän pitkän jutun lukee tarkkaan ja ajatuksella, huomio kiinnittyy seuraaviin seikkoihin:

- Ensimmäinen sana uutisessa on ”suomalainen”. Keskeinen sanoma on siis se, että tekijät ovat kantasuomalaisia.

- Jutussa ei oikeastaan ole muuta sisältöä kuin se, että siinä kauhistellaan yleisellä tasolla sitä, miten vastenmielistä viranomaisten on katsella lapsipornoa käsitteleviä kuvia. Ensin haastatellaan Keskusrikospoliisin rikosylikomissario Sari Sarania. Sarani kertoo, miten vastenmielistä tällaista materiaalia yleisesti ottaen on katsoa. Seuraavaksi haastatellaan Länsi-Uudenmaan syyttäjänviraston erikoissyyttäjää Leena Salovartiota. Hänen haastattelunsa sisältö on kokonaisuudessaan yleisluontoinen, siinä ei puhuta käsillä olevasta ”pedofiiliringistä” mitään. Sama pätee kihlakunnansyyttäjä Jaana Nyrhisen haastatteluun.

- Jos "pedofiiliringi"n epäiltyjä epäillään törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, raiskauksista, pahoinpitelyistä ja huumausainerikoksista, niin miksi koko juttu ja haastattelut keskittyvät kuvamateriaaliin? Miksi artikkelissa puhutaan niin paljon lapsipornosta, kun se ei sisälly niihin rikoksiin, joista "pedofiilirinkiä" ensisijassa epäillään?

- Artikkelin retoriikka ja sananvalinta on erittäin tunteisiin vetoavaa. Siinä vilisee sellaisia sanoja kuin lapsiporno, sadismi, absoluuttinen pahuus, pedonmerkki, kaiken inhimillisyyden ulkopuolella jne.

- Miksi viitataan Jari Sillanpäähän, jolla ei edes kyseisen jutun mukaan ollut mitään tekemistä ”pedofiiliringin” kanssa?

- Artikkelin mukaan ”22 rikosilmoitukseen sisältyy yhteensä noin 70 erillistä tapausta, jotka tehtiin vuosina 2004–2018” ja ”Tammikuussa 2018 keskusrikospoliisi (KRP) otti vastuun rikosvyyhdistä, jonka tutkimisen paikallispoliisit olivat aloittaneet syksyllä 2017.” Mitä? Miten näin iljettävien rikosten tutkinta paikallistasolla olisi voitu aloittaa vasta 13 vuotta ensimmäisten rikosilmoitusten jälkeen?

En käy tässä kaikkia ristiriitaisuuksia läpi, mutta lukemalla artikkelin huolellisesti voi jokainen itse todeta, että se vilisee epäjohdonmukaisuuksia ja yksityiskohtia, jotka eivät lainkaan liity itse asiaan. Ehkä kaikkein erikoisin seikka on se, että jos keskusrikospoliisi katsoo aiheelliseksi tiedottaa julkisuuteen näin vakavasta seksuaalirikosvyyhdistä – jossa materiaali sisältää jopa lapsen tappamista – niin miten on mahdollista, että ”epäillyt on jouduttu vapauttamaan, koska rikostutkinta on venynyt pitkäksi”?

Kun laskee yhteen edellämainitut ristiriitaisuudet, ottaa huomioon ”pedofiiliringin” julkisuuteen saattamisen ajankohdan, sekä sen hetkisen tilanteen poliittisella kentällä, voi loogisesti vetää vain yhden johtopäätöksen: mitään pedofiilirinkiä, joka olisi paljastunut juuri tuolloin, ei ollut olemassa! Koko uutisointi oli tarkoin harkittu, useista erillisistä tapauksista yhteen kyhätty kokonaisuus, jossa ei ollut päätä eikä häntää ja jonka uutisoinnissa yksikään viranomainen ei oikeastaan sanonut tapauksesta yhtään mitään. Jutun levittämisen taustalla oli paniikinomainen pelko Perussuomalaisten kannatuksen noususta, aivan aiheellisesti. Uutisen tavoite oli selvä: kiinnittää suuren yleisön huomio muualle Oulun tapauksista osoittamalla, että kantasuomalaiset tekevät paljon hirveämpiä rikoksia kuin maahanmuuttajat. Täten haluttiin viedä pohja pois Perussuomalaisten maahanmuuttokritiikiltä. Kuten arvata saattaa, huhtikuun 2019 jälkeen ”pedofiiliringistä” ei ole kuultu enää sanaakaan.

”Pedofiilirinki” oli lajissaan äärimmäisen härski sumutus. Se toimi kuin häkä silloisessa hektisessä vaalihuumassa: kukaan ei ehtinyt jäädä pohtimaan uutisoinnin epäjohdonmukaisuuksia ja ristiriitaisuuksia. Viittaukset viranomaisiin loivat tarvittavan uskottavuuden eikä ”pedofiiliringin” olemassa oloa ehditty kyseenalaistamaan.

On kuitenkin todella huolestuttavaa ja vaarallista, jos tämäntyyppinen kompromettointi tulee maan tavaksi vaalikamppailussa. Se ensinnäkin vie entisestään uskoa demokraattisen vaikuttamisen mahdollisuuteen, mutta myös viranomaisiin. Viranomaistenhan on ollut pakko tietää, mihin tarkoitukseen heidän yleisluontoisia haastattelujaan käytetään. Nyt olisikin syytä vetää tapauksesta artikkeleita julkaisseet mediat vastuuseen, sekä selvittää, kuka tai ketkä olivat uutisoinnin alkuunpanijat. Äänestäjät ansaitsevat tietää, minkälaisilla likaisilla tempuilla heidän hyväuskoisuuttaan käytetään hyväksi, jotta he pystyisivät tulevaisuudessa suhtautumaan entistä kriittisemmin valtamedian vaaliuutisointiin. Perussuomalaisten näkökulmasta asian perinpohjainen selvittäminen on välttämätöntä. Muussa tapauksessa on selvää, että erilaisia ”pedofiilirinkejä” ilmaantuu kiihtyvällä vauhdilla kaikissa seuraavissa vaaleissa sitä mukaa, kun puolueen kannatus kasvaa.

 

tiistai, 30. heinäkuu 2019

Kurkistus vihervassarin korvien väliin

Sattui tässä eräänä iltana että osuin juttuihin vihervassarin kanssa. Hän siis itse tunnustautui vihervassariksi, kun taas itse olin heti kättelyssä ilmoittautunut persuksi. Niin siinä sitten vaihdoimme mielipiteitä maailman menosta, ja erityisesti aiheesta maahanmuutto ja avoimien rajojen politiikka. En tiedä miten yleistettävissä tämän henkilön mielipiteet tästä teemasta ovat, mutta ajatus meni kuta kuinkin näin: Jokainen yksilö maailmassa on samanarvoinen ja jokaisella on yhtäläinen oikeus tavoitella hyvää elämää omista lähtökohdistaan (jotka eivät ole kaikille samat). No, mutta tähän astihan olimme täysin samaa mieltä asioista!

Tehdään ajatuskoe: kuvittelen, että olen köyhä ihminen Afrikassa. Rahasumma, joka minulla on kuluttaa elämiseen, on noin 50 euroa/kk (vähän ylöspäin liioiteltu). Kuulen, että jossain lähellä napapiiriä on maa, joka toivottaa kaikki maailman ihmiset tervetulleeksi, tarjoaa heille täyden ylöspidon koko loppuelämäksi sekä maailman arvostetuimman passin, jolla ovet aukeavat mihin tahansa maailmankolkkaan, ja jos jostain syystä en sattuisi saamaan oleskelulupaa tuohon maahan, minulle annettaisiin 5000 euroa rahaa, mikä summa vastaa noin 8 vuoden palkkaa. Eiköhän ole aika itsestään selvää, että jokainen meistä lähtisi tavoittelemaan tuohon maahan pääsyä keinolla millä hyvänsä? Se, että ihminen tuossa tilanteessa lähtee matkalle tavoittelemaan parempaa elämää, on täysin inhimillistä, ymmärrettävää ja oikeutettua. Olemme siis tässä asiassa yhtä mieltä, vihervassari ja persu. Mutta meidät erottaa se, miten analyysimme tästä jatkuu ja minkä tulkinnan teemme siitä, miten pienen kansallisvaltion kuten Suomen tulisi reagoida tähän. Se, että ihmisellä on oikeus tavoitella parasta mahdollista elämää käyttäen hyväksi kaikkia tarjolla olevia mahdollisuuksia, riittää vihervassarin mielestään perusteluksi ajaa avoimien rajojen politiikkaa. Minun, perussuomalaisen, tulkinta tilanteesta on toinen. Ihmisten oikeudesta tavoitella hyvää elämää ei seuraa loogisesti Suomen velvollisuutta tarjota heille sitä, ei ainakaan asuttamalla heidät kaikki Suomeen ja tekemällä heistä Suomen kansalaisia. Edellä mainittu tilanne johtaa taloudelliseen kriisiin ja yhteiskunnalliseen sekasortoon, jossa suomalaiset arvot ja koko suomalainen kulttuuri on vaarassa tuhoutua.  

Vaikka Suomi ei voi olla välinpitämätön maailmassa vallitsevalle köyhyydelle, Suomella ei silti ole moraalista velvollisuutta koota helmoihinsa kaikkia maailman köyhiä, etenkään jos se johtaa oman kulttuurin näivettymiseen, omien arvojen tuhoutumiseen ja omien kansalaisten etujen polkemiseen. (Jopa vihervassari-keskustelukumppanini myönsi, että Suomessa kaivattaisiin kipeästi määrärahoja esim. ammatilliseen koulutukseen, mutta hän ei silti nähnyt mitään yhteyttä tämän asian ja sen välillä, että Suomi kuluttaa noin 3 miljardia euroa haittamaahanmuuttoon). Suomi ei ole osallistunut kolonialistiseen kolmannen maailman valtioiden riistoon, mitä vihervassarit usein käyttävät argumenttina  - päin vastoin Suomen voidaan katsoa olleen jopa kolonialismin uhri! Lisäksi olen sitä mieltä, että kansallisvaltio ei ole muotitrendi, joka tulee ja menee, vaan sitä on edelleen oikeus arvostaa ja puolustaa! (Muuten, minkä takia vihervassarien mielestä on niin tärkeää että "turvapaikanhakijat" saavat Suomen kansalaisuuden, jos kerran kansallisvaltiolla ei ole mitään arvoa?? Eikö voitaisi heidän logiikkansa mukaisesti sopia, että asyl-sanan turvin tänne tulleet eivät lähtökohtaisesti voi lainkaan saada kansalaisuutta, vaan heidät palautettaisiin säännönmukaisesti kotimaahansa heti kun tilanne sen sallii?).

Suomen - ja muidenkin Euroopan kansallisvaltioiden - olisi nyt pikimmiten purettava kaikki houkuttimet, joiden vetäminä sadat tuhannet elintasopakolaiset pyrkivät tänne. Niihin houkuttimiin ei kuulu työ - työtä tänne saa tulla tekemään, ja mielellään niin että paperit ovat kunnossa. Mutta meidän ei tarvitse tarjota suomalaisille kuuluvaa sosiaaliturvaa eikä Suomen kansalaisuutta vain siitä hyvästä, että henkilö ylittää Suomen rajan. Ja tämä asia on tehtävä selväksi kaikille Afrikassa ja Lähi-idässä lähtöä harkitseville - sekä kotimaisille vihervassareille. 

perjantai, 5. heinäkuu 2019

Sähköpotkulauta ja tekopyhä ympäristöpolitiikka

Onkohan Suomessa yhtään kaupunkia, joka ei mainostaisi itseään ympäristöystävällisenä? Ainakin suuret kaupungit hehkuttavat kovaan ääneen vihreyttään omassa markkinoinnissaan. Mutta samaan aikaan ne investoivat yhä kiiihtyvämmällä vauhdilla sähköpotkulautoihin. Keskusteluja ja kirjoituksia seuraamalla saa sen käsityksen, että propaganda sähkön ympäristöystävällisyydestä on uponnut suomalaisiin jopa niin, että sähkö ymmärretään synonyymiksi sen kanssa. Siten esim. sähköpotkulauta = ympäristöystävällinen potkulauta? (Miksi sen nimi muuten on potkulauta? Olen nähnyt yhden ihmisen potkivan sillä, mikä johtui siitä että laitteen akku oli hyytynyt.)

Mutta onko sähkö ympäristöystävällistä? Nykyisessä keskustelussa unohtuu yleensä se tosiseikka, että sähkö on tuotettava jossain. Toistaiseksi ei ole olemassa ongelmatonta tapaa tuottaa sähköä. Jopa tuulivoimalla on omat ongelmansa, tosin sen osuus Suomen sähköntuotannosta on vain 9%. Tällä hetkellä 23% Suomen sähkönkulutuksesta katetaan tuonnilla, pääasiassa Venäjältä. Venäjällä taas sähkö tuotetaan ydinvoimalla ja fossiilisilla polttoaineilla ja siihen, millä nimenomaisesti Suomeen tuotava sähkö tuotetaan, on Suomella tuskin sanavaltaa.

Vastuuton sähkönkulutuksen kasvattaminen johtaa lyhyellä tähtäyksellä tuonnnin kasvuun ja sitä kautta mm. hiilidioksidipäästöjen lisääntymiseen sähköä tuottavassa maassa. (Vihervassarit muuten väittävät haluavansa että Suomi on globaalisti vastuullinen ympäristöasioissa - mutta sähkönkulutuksen kasvu ei näytä heitä huolettavan. Ehkä Venäjä ei heidän maailmassaan sisälly "globaaliin"?) Pitkällä tähtäyksellä ja nykyisellä politiikalla se tarkoittaa ydinvoiman lisärakentamista. Ydinvoimaan liittyviä ongelmia ei ole ratkaistu, vaan etenkin ydinjätteen loppusijoituksen riskit ovat korkeat ja jäävät tulevien sukupolvien harteille. Sähkö EI siis ole ympäristöystävällistä! (Tämä pätee mitä suurimmassa määrin myös sähköautoihin: ne saattavat jostain näkökulmasta katsottuna olla ympäristöystävällisempiä kuin polttomoottoriautot, mutta se ei tarkoita sitä, että ne olisivat ympäristöystävällisiä!).

Sähköpolkupyörien ympäristöystävällisyyttä on perusteltu sillä, että sähköpolkupyörä korvaa autolla liikkumista. Tämä saattaa joissan tapauksissa olla totta. Kokonaisuuden kannalta argumentti kuitenkin ontuu. Väitän, että syyt ajaa autolla polkupyörän sijasta ovat yleensä jossain muualla kuin siinä, että polkupyörä olisi liian raskas ajaa. Kysymys on usein statuksesta ja viitsimisestä. Näitä seikkoja ei muuta se, että polkupyörän eteen liitetään sähkö-etuliite. Villi veikkaukseni on, että sähköpolkupyörät ilmestyvät massoittain tori.fi sivustolle ja facebookin kirpputoreille myyntiin sulassa sovussa leipäkoneiden ja muiden trendihärpäkkeiden seuraan. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että myös sähköpolkupyörien, samoin kuin minkä tahansa tuotteiden, valmistuksella on ympäristövaikutuksia, ja että myös sähköpolkupyörän ja sähköpotkulaudan akut ovat ongelmajätetta! Eli ekoteko on näiden tuotteiden ostamatta jättäminen.

Sähköpotkulaudat ovat mitä epäympäristöystävällisimpiä laitteita, koska ne ainoastaan lisäävät sähkön käyttöä mutta niillä ei ole ympäristön kannalta - eikä myöskään esim. kansanterveyden kannalta - mitään positiivista vaikutusta. Sähköpotkulauta ei korvaa mitään muuta liikkumismuotoa kuin kävelyn ja pyöräilyn, kaksi ekologisinta liikkumismuotoa. Suurten kaupunkien kaksinaismoraali tuleekin tässä hyvin esille: sähköpotkulaudoissa on kysymys vain rahasta, eli turistien houkuttelemisesta, jolloin ympäristönäkökulmat voidaan unohtaa.

Sähköpotkulauta sinänsä on tietenkin häviävän pieni sähkönkuluttaja koko kulutus huomioon ottaen. Mutta kysymys onkin trendistä. Jos todella halutaan toimia ympäristöystävällisesti, pitäisi pyrkiä nimenomaan vähentämään energian - mm. sähköenergian - kulutusta, ei lisäämään sitä. Jos kaikki uudet sähkökäyttöiset turhakkeet otetaan yhtä suurella innolla vastaan kuin sähköpotkulaudat, sähkön käyttö tulee lähitulevaisuudessa kasvamaan rajusti ja kaikki toimenpiteet hillitä mm. hiilidioksidipäästöjä valuvat hukkaan. Tämä tulee ennusteiden mukaan näkymään myös rajusti kasvavina sähkönsiirtohintoina.

Kritiikittömyys sähköpotkulautoja kohtaan kertoo myös yhdestä yhteiskuntamme tabusta: yritysten innovaatioista. Ne ovat kaiken arvostelun yläpuolella. Onko sähköpotkulauta todella ihmeellinen ja uraauurtava innovaatio? Minusta se on  suunnilleen yhtä innovatiivinen kuin se kuuluisa itsestään pyörivä makkaratikku. Mutta koska yritykset ovat keskeisessä asemassa yhteiskunnan varallisuuden luonnissa, niitä ei saa kritisoida, tekivät ne miten typeriä keksintöjä tahansa. Ja varmemmaksi vakuudeksi julkiset toimijat suurin joukoin ostavat näitä typeriä keksintöjä veronmaksajien rahoilla. Mikä osoittaa niiden totaalisen kaksinaamaisuuden, tässä tapauksessa ympäristökysymyksessä.

Lisäksi on melko ironista, miten yksikään ääni julkisuudessa ei vaadi kypärän käyttöä sähköpotkulaudalla ajavalta, vaikka näillä laitteilla sattuu vakavia, ensiapuun johtavia onnettomuuksia päivittäin. Sen sijaan pyöräilijöitä on vuosikausia syyllistetty ilman kypärää ajamisesta. Tunnolllinen, terveydestään huolta pitävä ja kansanterveyden tilastoja kaunistava pyöräilevä kansanosa onkin suurin joukoin niellyt tämän uhrin syyllistämiseen perustuvan vapaaehtoisen pakon ja polkee kiltisti potta päässä, samalla kun toiset, trendikkäät cityihmiset painavat menemään sähköpotkulaudalla 25 km/h tuntivauhtia tukka hulmuten ja moralistien hymyillessä hyväksyvästi. Ja kuvittelevat vielä olevansa ympäristöystävällisiä. O tempora, o mores!

maanantai, 27. toukokuu 2019

Perussuomalaisten vaalimenesty(mättömyy)s

Käänsi asian miten päin tahansa, Perussuomalaisten vaalitulos oli pettymys. Mielestäni tähän on kaksi perussyytä, joista toinen liittyy EU-vaaleihin ylipäätään, toinen Perussuomalaisten ehdokasasetteluun.

EU-vaalit eivät kiinnosta kansalaisia. Syyksi esitetään yleensä sitä, että EU tuntuu kaukaiselta, ihmiset eivät koe EU-parlamentin käsittelemiä asioita omikseen. Minun mielestäni tämä on vain osittainen totuus. EU:n toiminnasta on vaikeaa saada käsitystä siksi, että tietoa ei haluta antaa. Luonnollinen tietolähde olisi Eurooppa-tiedotus, mutta siellä asiat ”selitetään” aivan kuin lapselle. Todellista tietoa sieltä ei saa. Hyvä esimerkki tästä on se, että sieltä ei löydy tietoa aivan keskeisestä asiasta, Suomen EU-jäsenmaksun suuruudesta. Samasta asiasta on kyse, kun tietoa Suomelle palautettavasta EU-rahoituksesta ja sen jakautumisesta eri aloille ei löydy.

EU on elitistinen kerho. On tarkoituskin, että ”tavallinen kansa” pysyy loitolla siitä, mitä siellä tapahtuu. Näin varmistetaan alhaiset äänestysprosentit kun ”tavallinen kansa” pysyy sohvalla katsomassa jääkiekkoa. EU on korkeamman tason projekti, siinä ei tarvita ”tavallista kansaa” sotkemassa asioita. Tämä tarkoittaa, että EU ei pyri edistämään demokratiaa vaan viemään Eurooppaa kauemmas siitä.

EU:n elitistinen luonne heijastuu (valitettavasti) myös Perussuomalaisten ehdokasasettelussa. Useimmat ehdokkaat ovat korkeasti koulutettuja ja lisäksi he pyrkivät Euroopan parlamenttiin ansioluettelo edellä. Miksi esim. laajalla kielitaidolla pitäisi olla merkitystä, kun EU:ssa on maailman suurin tulkkaus- ja käännösosasto, ja kun lähtökohtaisesti EU:ssa jokaisella on oikeus kommunikoida omalla kielellään? Pesussuomalaisten ehdokaslistalla loistivat poissaolollaan ns. kansanmiehet ja -naiset, Hakkaraista lukuunottamatta. Uskon, että moni perusperussuomalainen ei löytänyt listalta itselleen sopivaa ehdokasta, Hakkaraisen ”rajoitteet” tuntien.

Suurin ongelma liittyi kuitenkin istuviin kansanedustajiin. Olen saanut sen käsityksen, että puoluejohto lähti vaaleihin asenteella ”nyt näytämme niille”. Oli päätetty laittaa niin kova ehdokaslista että suurimman puolueen aseman olisi lähes pakko realisoitua. Tässä syyllistyttiin vauhtisokeuteen ja virhearviointiin perussuomalaisten perusäänestäjän ajatuksenjuoksusta. Oliko käsitys perussuomalaisten äänestäjästä jo liikaa kallistunut koulutetun, ”kenen tahansa suomalaisen” puolelle? Oma käsitykseni on, että noin puolet Perussuomalaisten kannattajista edelleen on juuri sitä ”tavallista kansaa”, joka perinteisesti on kokenut, että politiikalla ei ole heille mitään annettavaa ja että kaikki puolueet pettävät. Perussuomalaiset oli tarjonnut heille vaihtoehdon, jonka rehtiyteen he luottivat. Tämä luottamus realisoitui eduskuntavaaleissa. Eurovaalien ehdokasasettelu sen sijaan oli näille ihmisille kuin märkä rätti vasten kasvoja. Vaikka itse jollakin tasolla ymmärsin puoluejohdon tarkoituksen, tunsin tulleeni huijatuksi, vaikka oma ehdokkaani eduskuntavaaleissa, Liina Isto, ei edes päässyt läpi. (Itse asiassa, kun ensimmäisen kerran näin ehdokaslistan, luulin että se on vitsi). Voin vain kuvitella monen sellaisen ihmisten pettymyksen, jotka olivat äänestäneet Laura Huhtasaarta. Jos itse olisin äänestänyt Huhtasaarta - minkä hyvin olisin voinut tehdä hänen profiilinsa perusteella - olisin ollut suorastaan RAIVOISSANI huomatessani, että minun äänelläni eduskuntaan nouseekin Toimi Kankaanniemi, ehdokas, jota en missään olosuhteissa koskaan voisi kuvitella äänestäväni!

Jussi Halla-Ahosta on tullut puolueessa lähes jumalankaltainen olento, Mestari. Mestari nauttii 100% luottamusta, häntä ei uhmata eikä aseteta kyseenalaiseksi, ja tämän tietää myös Mestari itse. Niinpä se ehdokas, jota hän avoimesti suosii Eurovaaleissa – Laura Huhtasaari - takuuvarmasti menee läpi. Mutta myös tämä kuvio on todennäköisesti aiheuttanut pettymystä Perussuomalaisten kannattajissa. Mielestäni olisi ollut viisaampaa olla suosimatta yhtä ehdokasta, joka oli juuri valittu eduskuntaan, niin hyvä poliitikko kuin tämä ehdokas onkin. Ketä tahansa Mestari olisi asettunut julkisesti tukemaan, porukka olisi äänestänyt häntä!

Lisäksi Perussuomalaisten tulokseen vaikutti pettymys siitä, että puolueen huippumenestys eduskuntavaaleissa ei millään tavalla näkynyt hallitusneuvotteluissa. Moni totesi – taas kerran – että demokratia on vitsi ja että äänestämällä ei voi vaikuttaa. Tavanomaista median puolueellisuutta, loanheittoa ja tarkoituksellista skandaalien luomista tuskin tarvitsee enää edes mainita.

Summa summarum, vaalien tulos oli pettymys. Ennen kaikkea Euroopan tulevaisuuden kannalta.

lauantai, 4. toukokuu 2019

Laura Korpinen ja Tämän päivän natsit

Laura Korpinen on ehdokkaani EU-parlamenttiin! Hänellä on aivan loistavia kirjoituksia Uuden Suomen blogissaan, katso linkki vasemmalla alhaalla. En voi olla lainaamatta tähän kaikkein herkullisinta, nimeltään Tämän päivän natsit:

"Haukkumasana ”natsi” juontaa juurensa saksalaiseen Kansallissosialistiseen puolueeseen, jossa ajateltiin, että natsit olivat parempia, ”ylempiä” suhteessa muihin. Nimensä mukaisesti kyse oli vasemmistolaisesta puolueesta.

Vaalikenttää nyt useamman kuukauden kiertäneenä olen saanut vastaanottaa huomattavan määrän hyvin huonoa käytöstä. Sanallisen ilkeilyn pystyn vaivatta ohittamaan olankohautuksella, onhan kaksikymmentä vuotta asianajotyössä minut siihen hyvin karaissut. Fyysistä koskemattomuuttani uhkaavista tilanteista olen selvinnyt vaalityössä kahdesti, onneksi pelkällä säikähdyksellä.

Selväksi on tullut se, että maassamme on suomalaisia, joille minä ja muut perussuomalaiset edustamme jotain hyvin alhaista, halveksuttavaa ja huonoa suhteessa heihin itseensä.

Mutta takaisin siihen mistä aloitin. Natsi oli alun perin se vasemmistolainen, joka katsoi olevansa parempi kuin muut ja joka oikeutti väkivaltansa muita kohtaan omaan paremmuuteensa vedoten.

Väitän, että tämä asiantila ei ole muuttunut kahdeksassakymmenessä vuodessa mihinkään."

  • Niina Tammi

    Olen opiskelija, opettaja ja DI. Huolissani ja surullinen maailman menosta.