Suomen politiikka on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä  dramaattisesti. Nykyinen (ja sitä edeltävä Rinteen) hallitus ovat kuitenkin aivan omaa luokkaansa mitä tulee totuudessa pysymiseen, häikäilemättömään yhteisten rahojen tuhlaamiseen, velaksi elämiseen, oman ja kaverien edun tavoitteluun sekä välinpitämättömyyteen "tavallisen" ihmisen tarpeita kohtaan. Lisäksi näyttää siltä, että kokemukselle ja osaamiselle ei enää anneta mitään painoarvoa, vaan pääministerin postiin riittää se, että on kunnostautunut politiikassa - ja vain politiikassa. Miten tämä on mahdollista ja mistä tämä johtuu? 

Suomessa hyväksyttiin laki puoluetuesta vuonna 1966. Puoluetuki mahdollisti mm. sen, että puolueet saattoivat palkata työntekijöitä. Tämä oli ensimmäinen askel kohti ammattimaista poliitikkokuntaa. Poliittisia nuorisojärjestöjä oli perustettu jo 1900-luvun alussa, mutta vuonna 1972 hyväksyttiin nuorisolaki, jossa säädettiin kuntien nuorisotyöstä ja -politiikasta sekä nuorten osallistumisesta ja kuulemisesta. Nuorisolaki vaikutti eniten juuri poliittisten nuorisojärjestöjen aseman parantumiseen. Lain hyväksymisen jälkeen kaikilla suurilla puolueilla oli omat nuorisojärjestönsa, jotka saivat suurimman osan kuntien nuorisoavustuksista. Voi sanoa, että 1970-luvulla syntyivät poliittiset broilerihautomot. 

 1974 tuli voimaan valtakunnallisen nuorisotyön valtionavusta annettu laki. Laki oli edeltäjä nykyiselle nuorisotyölaille, jonka perusteella mm. Opetusministeriö jakaa veikkausvaroista määrärahoja nuorisojärjestöille. Tästä samasta potista jaetaan määrärahat myös poliittisille nuorisojärjestöille. Esim. tänä vuonna poliittisille nuorisojärjestöille jaetaan yli 2,5 miljoonaa euroa (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006203469.html). Kaksi (joskus muinoin) suurinta puoluetta, Suomen Keskustanuoret ja Kokoomuksen nuorten liitto saavat kumpikin lähes 600 000 euroa. On helppo laskea, että tällä summalla pystytään palkkaamaan kohtalaisen suuri joukko tulevia kykyjä. 

Yksi tärkeä vaihe kohti barbinukkehallitusta oli kuntien nuorisovaltuustojen perustaminen. Näitä valtuustoja alettiin perustaa jo 2000-luvun alussa, mutta ne tulivat lakisääteisiksi uuden kuntalain myötä vuonna 2015. Nuorisovaltuustot, joiden perustamiselle lainsäätäjällä on näennäisesti tietenkin ollut monta hyvää ja kaunista syytä, ovat käytännössä poliittisen elostelun ja öykkäröinnin oppikouluja. Valitulle joukolle nuoria annetaan määräraha, ja käsketään tuhlata se porukan parhaaksi katsomalla tavalla. Yleensä järjestetään bileet. Mitään vastuuta mistään ei tietenkään ole, ja olettaa sopii ettei suurimmalla osalla porukkaa ole hajuakaan siitä, mistä rahat ovat peräisin. Tai vaikka olisikin, ketä kiinnostaa? Tässä ollaan jo aika lähellä nykyisen hallituksen toimintaperiaatteita ja moraalia. 

Mutta ei tässä vielä kaikki. Sokerina pohjalla on perusopetuslain lisäys vuodelta 2013, jossa peruskoulut - myös alakoulut - velvoitettiin perustamaan oppilaskunta. Oppilaskunta - eli oppilaat - valitsevat keskuudestaan toimielimen eli hallituksen. Tässä on tarkoitus opetella demokratian pelisääntöjä. Tosiasiassa opitaan pyrkyryyden ABC. Satuin työskentelemään erään pienen suomalaisen kunnan alakoulussa sinä vuonna, kun sinne perustettiin oppilaskunta ja valittiin sille hallitus. Seuraavana päivänä opettajanhuoneessa kiersi juttu tuoreesta "kansanedustajasta", joka oli kiilannut jonon ohi välitunnilta vedoten siihen, että hän on hallituksen jäsen. 

Oppilaskunnat ja nuorisovaltuustot varmistavat sen, että nykypolitiikan pelisäännöt - röyhkeys, oman edun tavoittelu ja "tavallisten" ihmisten halveksunta, opitaan jo kouluiässä. Sen jälkeen poliittisille nuorisojärjestöille ja puolueille jaettava avokätinen tuki varmistavat sen, että broilereille löytyy aina jos ei työpaikkaa, niin vähintään harjoittelupaikka, jossa voi pätevöityä pääministeriksi ilman minkäänlaista käsitystä oikeasta elämästä. Olisi muuten mielenkiintoista tutkia kuinka moni nykyisistä junioriministereistä on aloittanut uransa nuorisovaltuustossa.