Eutanasian myönteinen lähtökohta on se, että ihminen omasta tahdostaan voisi välttää kohtuuttoman kärsimyksen elämän lopussa. Mutta kohtuuttoman kärsimyksen määritteleminen on mahdotonta, koska kärsimys on aina subjektiivista. Kukaan ei voi tietää toisen ihmisen kärsimyksen suuruutta, eikä kärsimyksiä voi verrata toisiinsa ihmisen oman kertoman perusteella. Vaikeus määritellä kohtuuton kärsimys on johtanut eutanasiakäytännön laajenemiseen niissä maissa, joissa se on sallittua niin, että Hollannissa jopa nuorelle ihmiselle on voitu myöntää eutanasia psyykkisten syiden perusteella.  

Analoginen kehitys on nähtävissä mm. transihmisten määrittelyssä. Koska kaikkein pätevinkään psykologi ei pysty toteamaan, onko itsensä transihmiseksi määrittelevä henkilö todella trans vai ei, luonnollinen lopputulos tästä on se, että jokainen saa vapaasti määritellä asian itse. Vastaavalla tavalla eutanasia-kysymyksessä jokaisella tulee ennemmin tai myöhemmin olemaan subjektiivinen oikeus päättää, haluaako kuolla vai ei riippumatta mm. terveydentilasta, jos lähdemme eutanasian tielle.

Toinen ongelma on se, että yhteiskunnassamme on paljon holhouksenalaisia ihmisiä, jotka eivät pysty päättämään mahdollisesta eutanasiasta itse. Nämä ryhmät ovat kaiken lisäksi sellaisia, joitten voidaan ajatella olevan tuottamattomia ja taakaksi yhteiskunnalle, esim. vammaiset ja muistisairaat. Kun ajatellaan, miten jo nyt yleinen mielipide näyttää olevan sitä mieltä, että eutanasia tarkoittaa ”ihmisen päästämistä kärsimyksistään” (ks. ”Tarinoita eutanasiasta”), tästä ei ole enää pitkä askel tällaisten tuottamattomien ihmisten eliminointiin, tietysti hyvää tarkoittavan retoriikan siivittämänä. Näinhän toimittiin kolmannessa valtakunnassa, jossa eliminoinnit aloitettiin juuri vammaisista, ja päädyttiin lopulta juutalaisiin.

Kolmas ongelma on se, että vaikka eutanasia olisi tuntunut hyvältä ajatukselta siinä vaiheessa, kun ihminen vielä oli kohtalaisen hyvässä kunnossa, mieli saattaa muuttua kun kuolema oikeasti lähestyy. Mutta elämän lopulla ihminen on usein sellaisessa tilassa, että hän ei enää pysty itse kommunikoimaan, haluaako ylipäätään kuolla eutanasian kautta, vaikka olisikin aikoinaan kirjannut eutanasian hoitotestamenttiinsa.Tosiasiassa halu elää on kaikkien elävien organismien voimakkain vietti. Väitän, että suurin osa nuorista ja jopa keski-ikäisistä elää edelleen jonkinlaisessa kuolemattomuuden illuusiossa. He eivät oikeasti usko, että kysymys eutanasiasta joskus koskee myös heitä itseään. Uskon, että moni niistä, jotka nyt saarnaavat eutanasian puolesta, kuitenkin viime kädessä haluaa elää siinä vaiheessa, kun kuolema ihan oikeasti lähestyy. Miksi esim. niin moni maksaa satoja tuhansia dollareita ruumiinsa syväjäädyttämisestä siinä toivossa, että joskus tulisi herätettyä henkiin?

(Tähän liittyen on muuten kiinnostavaa, että eutanasiasta keskustelevat aina terveet ihmiset. Jos oikeasti haluttaisiin selvittää, miten paljon eutanasialle on tilausta, pitäisi tehdä tutkimus kuolemansairaitten ihmisten keskuudessa. Miksei tällaista tehdä? Arvattavasti siksi, että elämme totuuden jälkeistä aikaa, jossa todellinen tieteeseen perustuva tieto ja totuus ei enää kiinnosta ketään eikä päätöksiä tehdä tieteen tuottamaan tietoon vaan ideologioihin perustuen.)

Eutanasia tarjoillaan nyt meille vapaaehtoisena päätöksenä, mutta miten kauan se olisi vapaaehtoista? Yhteiskunnassa, joka korostaa taloudellisia arvoja, eutanasiasta tulee helposti kirjoittamaton vaatimus säästää yhteiskunnan varoja: velvollisuudentuntoisen kansalaisen edellytetään säästävän omasta hoidostaan aiheutuvat kustannukset nuorempien hyväksi ja valitsevan eutanasian (Kanadassa eutanasiaa tarjotaan hoidon vaihtoehdoksi jo nyt). 

Ei ole vaikea nähdä, että media onnistuisi tällaisen asennemuutoksen luomisessa alta aikayksikön.

Ajatellaan vain, miten nopeasti korona-aikana rokottamattomista tehtiin yhteiskunnan hylkiöitä väittämällä mm. että nämä veivät sairaalapaikat ”paremmilta ihmisiltä” ja sillä perusteella oikeutettiin rokottamattomien törkeä solvaaminen ja eristäminen yhteiskunnan ulkopuolelle. Samalla mekanismilla kunnon ihmiset saataisiin velvolloisuudentuntoisesti paitsi itse valitsemaan eutanasia, myös halveksimaan ja hyljeksimään niitä ihmisiä, jotka vastustavat tätä. Yhteiskunnan paine eutanasiasta kieltäytyville muodostuisi niin suureksi, että käytännössä elämän päättämisestä eutanasian kautta tulee yhteiskunnan kirjoittamaton sääntö. Haluammeko elää tällaisessa yhteiskunnassa?

Theroux tuo hyvin esiin eutanasian moraalisia ongelmia dokumentissaan  https://areena.yle.fi/1-4532713). Suosittelen!