Olin Venäjällä, Pietarissa töissä 2000-luvun taitteessa. Tuli perehdyttyä mm. Venäjän kamppailuun harmaata taloutta vastaan. 90-luvullahan kioskikauppa kukoisti  ja se oli suurimmaksi osaksi harmaan talouden piirissä. Tehtiin uudistuksia, mm. kassakone tuli pakolliseksi kioskeissa. Nykyäänhän näitä kioskeja ei ole enää ollenkaan, mutta tuohon aikaan hyvin iso osa kaikesta päivittäistavarakaupasta tapahtui niitten kautta. 

Kamppailu harmaata taloutta vastaan Venäjällä aiheutti sen, että käteisen rahan liikkeitä pyrittiin kontrolloimaan tarkemmin myös yrityksissä. Jos yritys halusi ottaa käteistä rahaa maksuksi, firman kassanhoitajan oli täytettävä lukuisa määrä erilaisia lippuja ja lappuja osoittaakseen käteiskaupan laillisuuden. Tämä johti tietysti siihen, että käteiskauppaa pyrittiin mahdollisuuksien mukaan välttämään, ja jos sitä kuitenkin piti harjoittaa, kiusaus maksun ottamiseen pimeästi oli erittäin suuri yksinkertaisesti siitä syystä, että maksun ottaminen virallisesti olisii vaatinut niin suuren työpanoksen. 

Toinen kiinnostava ilmiö tuon ajan Venäjällä oli ns. sijaishenkilöiden käyttö yritysten omistajina. Yritystä perustettaessahan perustajaksi on ilmoitettava fyysinen henkilö. Sellaisissa tapauksissa, joissa yrityksen oli tarkoitus toimia jollain tavalla lain vastaisesti, oli maan tapa hankkia perustajaksi sijaishenkilö, yleensä joku onneton alkoholisti, joka paria votkapulloa vastaan suostui laittamaan nimensä yrityksen perustamispapereihin. Kun yritys sitten aikansa markkinoilla toimittuaan ja suoritettuaan erinäköisiä rikollisia operaatioita jäi tästä kiinni, sen oikeat omistajat ja rahoittajat katosivat kuin tuhka tuuleen ja kupruista jäi vastaamaan vain tämä varaton sijaishenkilö, jolla ei ollut mitään menetettävää. 

Nyt näyttää erehdyttävästi siltä, että Suomi on kopioinut 90-luvun Venäjältä keinoja taistella harmaata taloutta vastaan. Ensimmäinen keino oli palkkatietorekisterin perustaminen. Tämä byrokratian taidonnäyte ensinnäkin on järjettömän sekava ja vaikeakäyttöinen. Sen käyttöönotto lisäsi merkittävästi yrityksille pakollista byrokratiaa ja kustannuksia, sillä työntekijöiden tietojen vienti sinne vaatii erittäin paljon työaikaa. Mutta lisäksi voidaan kysyä, mikä järki koko systeemissä on. Jos jokin yritys haluaa keplotella palkanmaksulla, esim. maksaa orjapalkkaa, luonnollinen seuraus on että järjestelmän käyttöönoton myötä kyseinen yritys maksaa palkat kokonaan pimeästi. Eli järjestelmä rokottaa rehellisesti toimivia yrityksiä ja heikentää niiden toimintaedellytyksiä lisäämällä niiden byrokratiaa ja sen myötä kustannuksia. Sen sijaan epärehellisesti toimiviin yrityksiin tällaisilla keinoilla ei ole mitään vaikutusta, ne jatkavat epärehellistä toimintaansa kuten ennenkin.

Toinen byrokratian kukkanen on uusi velvoite ilmoittaa yrityksen edunsaajat kaupparekisteriin.  Ilmoitus on tehtävä 1.7.2020 mennessä. Lehtitietojen mukaan ilmoittamatta jättämisestä ei seuraa sanktiota.  Eli tässä on ilmeisesti tarkoitus saada aikaan jonkinlainen yritysten omistajarekisteri. Tulos on tietysti taas vanha tuttu: rehelliset yrittäjät ilmoittavat kiltisti omistajatietonsa rekisteriin (mikä sentään onneksi on helppoa, mm. itse olen sen jo tehnyt), sen sijaan epärehelliset eivät ilmoita. Ja jos taustalla on jotain hämäraperäistä liiketoimintaa, löydetään varmaan venäläiseen tyyliin sijaishenkilöt. 

No, molemmat byrokratian kukkaset ovat ilmeisesti tulosta EU-sääntöjen noudattamisesta Suomessa. Mikä puolestaan kertoo sen, että EU käy sotaa itse pystyttämiään tuulimyllyjä vastaan.