Petteri Orpo haluaa tulevien hallituskumppanien sitoutuvan ydinvoiman lisärakentamiseen. Tästä tulee mieleen anekdootti lapsuudestani.

Perheelläni oli kesämökki Kemiössä. Siellä oli tontin ulommaiseen osaan metsän keskelle kaivettu iso kuoppa. Kuoppaan vietiin kaikki kesän aikana syntyneet jätteet – mm. muovit – ja kesän lopuksi kuoppa peitettiin maalla. Jäteongelma oli siis ratkaistu.

Ydinjäteongelma on ratkaistu vastaavalla tavalla.

Suomi on tuottanut 70 tonnia jätettä joka vuosi 70- ja 80-luvuilta lähtien, jolloin neljä ensimmäistä ydinreaktoriamme rakennettiin¹. Siitä voi karkeasti arvioida, että jätettä on tähän mennessä kertynyt välivarastoihin lähes 3500 tonnia. Kun viides reaktori ehkä tässä lähiaikoina käynnistyy, vuosittain kertyvä jätemäärä kasvaa vielä huomattavasti. Voi myös miettiä maailman kaikkien ydinreaktoreiden jätemäärää, joka toistaiseksi on välivarastoissa odottamassa ns. lopullista ratkaisua, esim. Ranskassa, jossa on 56 ydinreaktoria. Tosin noin puolet näistä on tällä hetkellä pois käytöstä, mutta jokainen niistä on tuottanut jätettä kymmenien vuosien ajan.  

Ydinjätteen loppusijoitus hautaamalla se kallioperään aiheuttaa erittäin suuren riskin tulevaisuuden ihmisille. Ensinnäkään ei ole mitään takeita siitä, että rauta-kuparikapselit, joihin jäte suljetaan ennen kallioon sijoittamista, kestävät radioaktiivisen jätteen neutraloitumiseen saakka. Kun useimpien uraanin hajoamistuotteiden puoliintumisaika lasketaan tuhansissa ja kymmenissä tuhansissa – jopa miljoonissa vuosissa, on hyvin epätodennäköistä, että mikään tunnettu aine kestää niin pitkää aikaa. Lisäksi täytyy muistaa, että puoliintumisajan jälkeen puolet radioaktiivisuudesta on vielä jäljellä, joten neuralisointiin kuluva aika on useita kertoja puoliintumisaikaa pitempi. Virallinen Suomi, esim. Säteilyturvakeskus, puhuu 30 vuoden puoliintumisajoista², mikä on täysin harhaanjohtavaa, mutta kuvaa tietysti hyvin sitä aikajännettä, jolla he kykenevät varautumaan tulevaisuuden ongelmiin. 

On yritetty vakavasti miettiä, miten kallioperässä sijaitsevasta ydinjätteestä pitäisi varoittaa tulevaisuuden ihmisiä. Mitään keinoa ei ole löydetty. Ei tarvitse mennä kuin 10000 vuotta eteenpäin, niin kukaan ei enää osaa nykyään puhuttuja kieliä. Ei ole olemassa materiaalia, josta voisi tehdä kulttuurista riippumattomia varoituskylttejä, joiden voisi kuvitella säilyvän 10000 vuotta. Jos taas ajatellaan tilannetta, että meidän siviilisaatiomme kallioporausten yhteydessä löytäisi kallion sisästä kapseleita, jotka ikämääritettäisiin 10000 vuotta vanhoiksi, mitä tekisimme?

Ydinvoimalan käyttö nykytekniikalla on suhteellisen turvallista. Mutta se pätee vain rauhan aikana. Sotaoloissa taas ydinvoimala on oivallinen kohde viholliselle, joka haluaa saada laajaa tuhoa aikaan. Jokainen voi itse miettiä, millaista aikaa elämme tässä suhteessa.

Yksi ydinvoiman ongelma on se, että se on erittäin pääomaintensiivistä ja sitoo yhteiskunnan energiaratkaisuja hyvin pitkäksi ajaksi tulevaisuuteen. Kun ydinvoimala kerran on rakennettu, sitä on tietysti järkevää käyttää kunnes sen teknis-taloudellinen käyttöikä päättyy. Nykyisistä ydinvoimaloistamme näemme, että tämä ikä on hyvin pitkä: kaikki neljä reaktoria porskuttavat edelleen.

Ihmiskunta on taitekohdassa energiantuoton suhteen. Fossiiliset polttoaineet loppuvat epäilemättä joskus, joskaan eivät niin nopeasti kuin oletettiin. Jostain on kuitenkin löydettävä korvaavia energianlähteitä. Yleensä on niin, että se ala kehittyy, jota tutkitaan, ja sitä alaa tutkitaan, johon yhteiskunta satsaa rahaa. Nyt olisi tärkeää ja oleellista suunnata tutkimus- ja kehitysrahat pitkällä tähtäyksellä kestäviin energiantuotantomuotoihin. Näitä ovat mm. vetyteknologia ja fuusioenergia. Ydinvoiman lisärakentaminen taas jähmettäisi Suomen energiatutkimuksen ja Suomesta tulisi energiatekninen takapajula. Tässä mielessä ydinvoima on auringonlaskun energiantuotantomuoto.

Trendikkäät puheet ”pienistä ydinvoimaloista” ovat lapsellisuudessaan aivan omaa luokkaansa. Aivan kuin pieni kiltti - kenties vihreäksi maalattu - ydinvoimala ei voisi aiheuttaa ihmiskunnalle mitään haittaa. Kooltaan pieni ydinvoimala ei kuitenkaan mitenkään poikkea suurista voimaloista turvallisuuden, tuotetun ydinjätteen tai käyttöiän, tai minkään muunkaan parametrin suhteen. Ainoa ero on se, että pieni ydinvoimala tuottaa vähemmän sähköä, minkä takia niitä tarvitaan useampia saman sähkömäärän tuottamiseen. Tietysti on mahdollista tuottaa niillä myös kaukolämpöä, jolloin pienistä laitoksista olisi se kiistaton etu, että ne voidaan sijoittaa asutusten läheisyyteen. (Jos pieniä ydinvoimaloita päädytään rakentamaan, ehdotan, että ne rakennetaan pääkaupunkiseudun lähiöihin.) En kuitenkaan usko, että tämä on Suomessa realistista.

Summa summarum: ydinvoima on kallista, se sitoo pääomia ja Suomen energiaratkaisuja pitkälle tulevaisuuteen, minkä lisäksi ydinjäteongelmaa EI OLE RATKAISTU. Maahan kaivaminen ei ole ratkaisu sen paremmin kesämökkiroskille kuin ydinjätteellekään.

Kun Suomesta nyt tulee maailman ensimmäinen maa, joka aloittaa ydinjätteen loppusijoituksen kallioperään, koko maailman katseet kääntyvät meihin. Maailmassa on tuhansia miljardeja euroja ja dollareita ydinjäterahastoissa odottamassa, että ydinjätteen loppusijoittaminen jossain päin maailmaa alkaisi. Jo nyt on väläytelty mahdollisuutta, että Suomi alkaisi ottaa vastaan muiden maiden ydinjätettä loppusijoitettavaksi meidän kallioperäämme. Tämähän olisi erittäin loogista; ovathan meidän ydinvoimalobbarimme vakuutelleet suureen ääneen, että Suomen kallioperä on maailman vakain. Sen lisäksi, että Suomi on Orpon kaudella matkalla energiateknologian takapajulaksi, haluammeko myös profiloitua kehitysmaana, joka elää muiden maiden jätteistä?

1. https://www.ydinvoima.fi/ongelmat/ydinjate/

2. https://www.stuk.fi/aiheet/ydinjatteet/radioaktiivisten-jatteiden-ja-paastojen-ryhmittely