Kukaan ei varmaan ole viime aikoina voinut välttyä lukemasta artikkeleita, jotka on otsikoitu ”X näki kuoleman läheltä ja kannattaa nyt eutanasiaa”. 

Tietyt piirit – etunenässä Vihreät – ovat ajamassa eutanasiaa lailliseksi tällä vaalikaudella. (Siitä huolimatta, että heidän virallinen poliittinen vaikutusvaltansa on mitätön, se ei näytä olevan sitä valtamedioiden toimituksissa). Propagandamylly on käynnistetty ja se jauhaa täydellä teholla korona-ajan propagandasta tutulla menetelmällä: mediaan syötetään tasaiseen tahtiin juttuja, joiden sisältö on aina samansuuntainen: eutanasia esitetään vain positiivisessa valossa, ja ihmisistä, jotka kannattavat sitä, luodaan moraalisesti muita korkeampi kuva. Eutanasiaan kriittisesti suhtautuvia artikkeleita ei julkaista lainkaan. Tämän toteamiseksi voi esim. ottaa esille Ilta-Sanomien nettisivut ja tehdä ”eutanasia”-haun.

Katsotaan vähän tarkemmin eutanasiasta kertovia juttuja.

”Jere Karalahden äiti on kuollut”, kertoi COMO 7.5.2023 (https://www.como.fi/uutiset/jere-karalahden-aiti-on-kuollut/ ) Artikkelissa kerrotaan mm: ”Jere mainitsi olevansa armokuoleman eli eutanasian kannattaja. Hän aikoo puhua aiheesta myöhemmin julkisuudessa. – Ja se ketä vastustaa eutanasiaa, ni ei ole käynyt tätä paskaa läpi, Jere sivaltaa poliitikkoja.” Toisin sanoen sillä perusteella, että hän itse on joutunut käymään läpi näin raskaan kokemuksen, eutanasia pitäisi sallia. Toisaalta hän ei koko jutussa tuo lainkaan esille sitä, miten äiti itse suhtautui kuolemaan. Ehkä hän oli unohtanut kysyä tätä äidiltä? (Olikohan muuten Karalahti ihan sattumalta ottanut tämän aiheen esiin, vai oliko hänelle kenties maksettu siitä?).

Koira- ja kissaihmiset, kannattaessaan eutanasiaa, vetävät yleensä analogian eläimen lopettamiseen ja pitävät sitä laupeudentyönä. Rescue me! -ohjelman Romanian kodittomista koirista kertovassa artikkelissa (https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000009639891.html) sanotaan: ”Uskonnollisessa maassa sairaiden koirien lopettaminen on myös vaikeaa, sillä eutanasiaa ajatellaan murhana – jumalan tulisi päättää koirienkin kuolemasta!”. Siitä huolimatta, että eläimiä lopetetaan esim. käyttäytymishäiriöiden, pitovaikeuksien, "irtolaisuuden" ja rahan (teurastus) vuoksi,  koira- ja kissaihmisten mielestä eläinten lopettaminen on siis eutanasiaa.

Asiaa käsitellään myös kaunokirjallisuudessa. Antti Hurskaisen tuoreessa ”Suntio”-teoksessa päähenkilö Turtola on  yksinhuoltajamies, jonka 9-vuotias tytär sairastuu parantumattomaan aivosyöpään. Päähenkilö käy sekä konkreettista että fiktiivistä keskustelua esimiehensä Sirénin kanssa, joka on pappi ja jota Turtola (tottakai) halveksii tämän luonteenheikkouksien vuoksi. Turtola päätyy tappamaan tyttärensä, ja loppu romaanista onkin sitten hänen moraalisen etevyytensä ylistämistä etenkin suhteessa Siréniin. Katkelma romaanista: ”What would Sirén do? Ajattelin tätä Monikan sairaalasängyn vierellä, valvomisen tapaasi. Jos kasvain olisi syönyt poikasi ja kädestä olisit pitänyt sinä, mitä olisi tapahtunut? Tai tapahtuu ensi kesänä, kohtalolla on tapana ampua lonkalta. Varmaa on, että et vapauttaisi Aleksia kärsimyksistään”. Toisaalta kirjassa ei ole yhtään kohtausta, jossa Turtola ottaisi kuoleman puheeksi tyttärensä kanssa.

Jotkut eutanasian perusteluyritykset kielivät ennen kaikkea sanojansa (tai toimittelijan?) loogisen ajattelun vajeesta. HS:n artikkelissa (https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009589183.html ) ystäväänsä saattohoitaneen Liisa Putkosen "...on vaikea käsittää, että eutanasiaa tai avustettua eutanasiaa vastustetaan niin voimakkaasti. Voidaanhan sikiönkin elämä päättää ennen syntymää, jos tiedetään, että se joutuisi lyhyen elämänsä aikana kärsimään suhteettomasti." Todellisuudessa sikiön mahdollinen tuleva kärsiminen ei ole lainkaan aborttien peruste, vaan ne tehdään säännönmukaisesti äidin lähtökohdista: sopiiko lapsi äidin elämään vai ei. Esim. downin syndroomaa sairastavia sikiöitä abortoidaan, vaikka down-lapset ovat kenties kaikista iloisimpia ihmisiä, eivätkä kärsi kromosomivirheestään. 

Edellä kuvattujen esimerkkien valossa on helppo nähdä, että käytäntö luisuisi eutanasialla painostamiseen heti, jos se Suomessa sallittaisiin. Eutanasia nähdään jo nyt ARMOMURHANA, josta päättää joku muu kuin itse kuoleva, ja joka jopa rinnastetaan eläimen lopettamiseen. Ihmisiä voitaisiin näiden esimerkkien valossa "päästää kärsimyksistään" silloin, kun heistä aiheutuu kohtuutonta vaivaa jälkeenjääville. Jo nyt ihmiset tuntuvat unohtaneen, että eutanasiassa piti olla kysymys ihmisen omasta halusta ja päätöksestä. Todellisuudessa kaikkein eläinrakkainkaan ihminen ei voi tietää, haluaako hänen lemmikkinsä kuolla vai ei, puhumattakaan, että voitaisiin tietää sikiön omasta halusta kuolla.