Käsitteet sukupuolen moninaisuus ja sukupuolineutraalius limittäytyvät toisiinsa sekavana vyyhtenä julkisessa keskustelussa. Humanistinen epätieteenhaara sukupuolentutkimus vyöryttää tietoisuuteen yhä hämmentävämpiä ja käsittämättömämpiä väitteitä sukupuolen olemuksesta, esim. että myös fyysinen sukupuoli olisi täysin sosiaalinen konstruktio. Sukupuolineutraalius liittyy ajatukseen sukupuolen moninaisuudesta muun muassa siten, että kahteen sukupuoleen (tyttö ja poika) ei saisi viitata, koska se loukkaa kaikkien muiden sukupuolten itsemäärittelyoikeutta. Nämä asiat liittyvät myös saumattomasti ajankohtaiseen teemaan ns. translapsista. Transaktivistit vaativat mm, että ”translapsien” hormonihoidot sukupuolen vaihtamista varten tulisi voida aloittaa jo lapsen ollessa alaikäinen. (Facebook-keskusteluissa niitä vanhempia, jotka eivät sallisi lastensa hormonihoitoja, nimitetään ”vääriksi vanhemmiksi”). Toinen transaktivistien ideologisesta leiristä lähtenyt vaatimus on oikeus muuttaa virallinen sukupuolensa omalla ilmoituksella.
Transaktivistien ja muunsukupuolisuusaktivistien puheista on vaikea ottaa tolkkua siksi, että ne ovat paitsi verhottuja pseudotieteellisyyden kaapuun, myös usein epäloogisia ja toistensa kanssa ristiriitaisia. Esim. kouluissa ei saisi puhua tytöstä ja pojasta ja kielestä olisi karsittava kaikki sukupuoleen viittaavat sanat, mutta samanaikaisesti kasvaa niiden henkilöiden määrä, jotka haluavat muuttaa sukupuolensa nimenomaan naiseksi tai mieheksi, ei miksikään niistä noin 32 muusta sukupuolesta (tai sukupuolettomuudesta) joita siinä välissä kuulemma on.
Sukupuolentutkimuksen piirissä ihmiset on jaettu kahteen kategoriaan, cis- ja queer-ihmisiin. Cis-ihmisillä tarkoitetaan ns. heteronormatiivisia ihmisiä. Queer-ihmiset taas on määritelty negaation kautta, eli kaikki jotka eivät ole cis, ovat queer. Esim. Åbo Akademin tohtoriopiskelija Alexis Rancken on esittänyt, että yksi perustavaa laatua oleva ero cis- ja queer-ihmisten välillä on se, että cis-ihmisten sukupuoli on syntymästä lähtien ”oikea” ja se pysyy samana koko elämän, kun taas queer-ihmisten kokemus omasta sukupuolesta voi muuttua useaan kertaan elämän aikana. Näin ollen on selvää, että oikeus vaihtaa sukupuoli omalla ilmoituksella johtaa helposti ns. sukupuolishoppailuun, etenkin jos se sallitaan myös alaikäisille. Eräällä opettajaystävälläni on queer-oppilas, joka päättää päivän sukupuolen joka aamu herätessään. Opettajan tulee sopeutua tähän mm. muistamalla puhutella häntä oikein (oikea puhutteluhan on yksi gender-ideologian kulmakivistä). On erittäin vaikeaa nähdä mitä hyötyä yhteiskunnalle, tai edes yksilölle, olisi tällaisen lain hyväksymisestä.
Yhteiskunnan kannalta ehkä ongelmallisinta sukupuolineutraalisuus- ja moninaisuusideologiassa on se, että päinvastoin kuin kuvitellaan, se johtaa sukupuolten sosiaalisen liikkumavaran kaventumiseen ja sitä kautta sukupuolten välisen tasa-arvon kaventumiseen. Jos mies ja nainen nähdään vain ääripäinä jatkumossa, jonka keskellä on laaja ”muunsukupuolisuuden” alue, se johtaa hyvin kapeisiin ja stereotyyppisiin käsityksiin nais- ja miessukupuolesta. Hyvä esimerkki tästä on Iltalehden uutinen brittiläisestä 7-vuotiaasta ”translapsesta” Autumnista. Uutisen mukaan ”Anthony-nimisenä syntynyt Autumn elää nyt täysillä pikkutytön elämää….Autumn käyttää tyttöjen vaatteita, hiuslisäkettä ja meikkiä”. Videolla Autumn keikistelee hameessa ja tuhrii meikkiä naamaansa. Voisiko ”tyttöä” enää stereotyyppisemmin kuvata? Jos tällaiset stereotyyppiset nais- ja mieskäsitykset vakiintuvat, ei ole mikään ihme, jos suuri osa nuorista ei koe kumpaakaan roolia omakseen.
Tasa-arvo toteutuu vain siten, että ”tytöstä” ja ”pojasta”puhutaan, ja puhutaan nimenomaan siinä tarkoituksessa, että fyysiseen sukupuoleen liittyvän sosiaalisen sukupuolen liikkumavaraa pyritään laajentamaan. Annetaan koulussa mahdollisimman paljon esimerkkejä siitä, miten erityyppisissä rooleissa sekä mies että nainen voivat olla. Uskon, että kun sukupuolten liikkumavara on mahdollisimman laaja, muodostuu entistä harvinaisemmaksi myös kokemus siitä, että syntymässä saatu fyysinen sukupuoli ei tunnu omalta.
Toinen suuri ja vaarallinen ongelma on sukupuolineutraalius ja -moninaisuusideologian hivuttaminen kouluihin ja pakkosyöttäminen lapsille. Mitä enemmän oppilailta kouluissa tivataan heidän tuntemustaan omasta sukupuolestaan (tyttö, poika vai muu), sitä enemmän löytyy lapsia, jotka ehkä kokevat olevansa ”muu” – varsinkin jos se on vähääkään trendikästä. Helsingin kouluissa on toteutettu tällainen kysely, jossa edellä mainittu kysymys on esitetty jopa 10-vuotiaille koululaisille, eikä kysymyksiä ole etukäteen edes näytetty vanhemmille. Seurauksena onkin ollut raju kasvu lähetteissä psykologisiin tutkimuksiin transsukupuolisuuden perusteella.
Jotta tällaiset transaktivistien ja muunsukupuolisuusaktivistien (ja Vihreitten) vaatimukset voisivat mennä läpi, niitä ajavien on tietysti vakuuteltava, että transsukupuolisuus tai muunsukupuolisuus on synnynnäinen, biologinen ominaisuus. Tämä on tietenkin hyvin kyseenalaista etenkin siinä valossa, että ”queer-ihmisten sukupuoli voi vaihtua useaan kertaan elämän aikana”. Lisäksi vedotaan ahkerasti trans- ja muunsukupuolisten kohonneeseen itsemurhariskiin omien tavoitteiden läpiviemiseksi. Varmaankin on totta, että trans- ja muunsukupuolisten itsemurhariski on suurempi kuin muun väestön, onhan todettu, että useimmilla transseksuaalisuuden perusteella tutkimuksiin lähetetyillä nuorilla on vakavia psyykkisiä ongelmia. Mutta kun ymmärretään ilmiön kulttuurisidonnainen luonne, ymmärretään myös se, että mitä enemmän asiaa rummutetaan kouluissa, sitä enemmän itsemurhakandidaatteja ilmaantuu. Sen takia kouluissa on välittömästi tehtävä täyskäännös ja otettava terveystiedon opetuksen perustaksi terve kasvu naiseksi ja mieheksi.
Seksuaalivähemmistöjen vaatimuksia on aina leimannut ja leimaa edelleen täydellinen välinpitämättömyys enemmistön tarpeista. Enemmistö nähdään ainoastaan hirviönä, jonka tavoite on tukahduttaa vähemmistöt. Niinpä vähemmistöjen – olkoon se miten häviävän pieni tahansa – vaatimuksilla ei ole mitään kohtuutta. Kun julkisia vessoja alettiin trendikkäästi muuttaa sukupuolineutraaleiksi, saattoi mediasta lukea sentyyppisiä mielipiteitä, kuin ”nyt muunsukupuolisetkin voivat turvallisti käydä vessassa”. Ketään ei tunnu kiinnostavan ne sadat ja tuhannet ”tavalliset” heteronuoret, jotka sen jälkeen EIVÄT enää voi turvallisesti käydä vessassa. Tuntuu siltä, että vain vähemmistön ahdistus on tärkeää, enemmistön ahdistuksellä ei sen sijaan ole mitään väliä. Samaten itsemäärittelyoikeus näyttää koskevan ainoastaan vähemmistöjä – enemmistön voi huoletta niputtaa yhteen kategoriaan (cis) kysymättä yhdeltäkään enemmistön edustajalta mielipidettä. Tätä asennetta ja kehitystä kutsun SEKSUAALITERRORISMIKSI ja sille on nyt tultava loppu! Tiedostavien äänestäjien on ymmärrettävä, että äänen antaminen Vihreille tarkoittaa äänen antamista seksuaaliterrorismille.
Ja minua tulee puhutella ”Hänen kuninkaallinen korkeutensa”.